Sisällön tarjoaa Blogger.

TERVETULOA KOTIIN LILLI

 

Hei täältä uuden ihanan arjen keskeltä!

Kotiimme on saapunut uusi tulokas, kaunis tyttäremme Lilli <3 Neiti syntyi viisitoista päivää ennen laskettua aikaa, kovin nopeasti ja yllättäen. Lähdin toissa maanantaina puolen päivän aikaan neuvolaan rutiinikäynnille ja samana päivänä neljältä iltapäivällä syntyi Lilli kiireellisen sektion kautta maailmaan. Minulla todettiin raskausmyrkytys, joka kolkutteli tuloaan koko loppuraskauden ajan. Samalla huomattiin että vauvan sydämen sykkeet heikkenivät ja näiden asioiden vuoksi en päässyt synnyttämään normaalisti, vaan ainoa vaihtoehto oli juuri tämä kiireellinen sektio. Tilanne oli vakava ja sektio tehtiin juuri oikeaan aikaan, sillä perätilassa ollut neiti oli kääntymisyrityksien vuoksi saanut napanuoran tiukasti neljä kertaa kaulansa ympärille. Loppu hyvin, kaikki hyvin, me molemmat olemme terveitä ja voimme hyvin. Kotona olemme olleet viime viikon perjantaista ja tämä ensimmäinen viikko on mennyt hurjalla vauhdilla uuteen arkeen totutellessa ja sektiosta toipuessa. Minä en saa nostella mitään vauvaa painavampaa ainakaan kuukauteen, mutta onneksi mieheni on kotona kolme viikkoa kanssamme. Kaikki nostelut ja kantamiset ovat nyt hänen vastuullaan. 

Lilli on pieni neiti, todellinen Lilliputti, jolla oli painoa syntyessä vain 2420g ja pituutta 45cm. Vauvan paino laski sairaalassa aika paljon ja vasta muutama päivä sitten saavutimme taas tuon syntymäpainon. Nyt paino nousee hyvää vauhtia, sillä meillä ruokaillaan ahkerasti kolmen tunnin välein. Aina siihen asti kunnes painoa on tullut kolme kiloa. Tämän jälkeen ruokaillaankin enää neljän tunnin välein. 

Lilli sai nimensä jo raskauden alkuaikana, sillä oli luonnollista kutsua mahassa kasvavaa vauvaa nimeltä. Nimi sopiikin tyttärellemme täydellisesti, joten tämän nimen hän myös tulee virallisesti saamaan.



Tervetuloa kotiin Lilli

<3 Olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet <3

28 kommenttia

  1. Suloinen <3 Onnittelut koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Oih😍. Onnea koko perheelle, ihania uutisia täällä ja ihan täydellinen pieni prinsessa😘

    VastaaPoista
  3. Suuret onnittelut pienestä tyttösestä <3 Täällä odotellaan kuumeisesti sairaalaan lähtöä samaisella asialla. Edellisten kahden tyyliin vaan hitaasti mennään eli supistuksia on ollut jo toissayöstä lähtien, muttei vielä riittävän usein/kovia. Huomenna yliaikakontrolli sairaalassa, että viimeistään sitten mennään edes sairaalaan käymään :D

    VastaaPoista
  4. Olen miettinyt teitä päivittäin ja odotellut näitä uutisia. Ihana kuulla, että kaikki on nyt hyvin ja teillä suloinen, kaunis ja ihana Lilli-vauva ❤️

    VastaaPoista
  5. Voi mikä ihanuus, suloinen pieni tyttö ja niin kaunis. Onnittelut koko perheelle.

    VastaaPoista
  6. Onnen päiviä teille ja tyttärelle❤

    VastaaPoista
  7. Onnittelut kauniista tytöstä! ❤❤❤

    VastaaPoista
  8. Mietinkin tässä viikolla, että jokohan teillä on vauva tullut, kun postauksia ei ole pukannut ihan aiempaan tahtiin ;) hassua, mutta muutaman kerran saman kokeneena, sitä jotenkin onnellisesti aina odottaa muidenkin synnyttävien kanssa - osin jopa kaihoisasti - "sitä päivää". Hienoa kuulla, että Lillillä on kaikki hyvin, ja samoin muulla perheellä. Vauvantuoksuisia päiviä sinne ja paljon onnea <3

    VastaaPoista
  9. Oi sentään, oikein todella paljon onnea! <3 Hän on suloinen :-) *enkestämitenihanapienivauvasekoan*

    VastaaPoista
  10. Voi kuinka suloinen täydellinen pieni neiti!
    Onnea ja ihanaa vauva- aikaa teille kaikille. Nauti joka hetkestä, vauva kasvaa niin vauhdilla.

    VastaaPoista
  11. Onneksi olkoon koko perheelle! Ihana nimi! Lilli! Sydämellisesti onnitelllen Tuija

    VastaaPoista
  12. Upeaa, hienoa, ihanaa 💕💕💕
    Onnea vielä kerran tätäkin kautta!

    VastaaPoista
  13. Hirmuisen paljon onnea ❤️❤️❤️ Olipas teillä jännä synnytys, onneksi kaikki on nyt hyvin ❤️

    VastaaPoista
  14. Niin ihana,täydellinen!!Onnittelut koko sydämestä koko perheelle täältä Savon sydämestä.Kaikkea hyvää teille ja siunasta & voimia.

    VastaaPoista
  15. Sydämmelliset onnittelut koko perheelle uudesta ihanasta Lilli vauvasta.

    VastaaPoista
  16. Onnea pikkusöpöläisen syntymästä.
    Hurja alku, mutta nyt Lillillä kaikki hyvin, rauhalliselta näyttää.

    VastaaPoista
  17. Hän on täydellinen ❤️ Onnea ja ihanaa vauvantuoksua teidän kotiin. Meidän vauva on nyt 10kk ja nuita vauva-aikoja alkaa olla jo ikävä. Meinaa vauvakuume puskea ��

    VastaaPoista
  18. Voi miten ihanaa, paljon onnea koko perheelle! Suloinen vauva ja ihastuttava nimi.

    VastaaPoista
  19. Suloinen Lilli. Lämpimät onnittelut!

    VastaaPoista