sunnuntai 6. joulukuuta 2015

PERINTEINEN OLKIHIMMELI TUMPELOILLE

 

Eilen illalla innostuin ja ryhdyin himmelihommiin. Rakastan himmeleitä, mutta aikaisempaa kokemusta niiden teosta minulla ei ollut. Kirjastosta löysin loistavan Eija Kosken Himmeli-kirjan ja sieltä selkeän ohjeen perinteisen himmelin tekoon. Muutama viikko sitten tein harjoitushimmelin mustista pilleistä. Tällä testasin onko minulla tarvittaavaa kärsivällisyyttä ja minkäänlaisia taitoja himmelin tekoon. Kyllä on! 

Siitä pillihimmelistä ei tullut niin kaunis, se oli liian paksuista pilleistä tehty, joten se tuskin pääsee esittelyyn tänne. Himmeli-kirja on ollut lainattuna kirjastosta useaan otteeseen parin vuoden sisällä ja vasta nyt olin henkisesti valmis toteutukseen. Harjoitushimmelin jälkeen oli olkihimmelin aika...


Iso kasa olkia pätkittyinä kolmeen eri pituuteen, neula, sakset ja lankaa. Valmiita olkia himmeleitä varten saa hyvin varustetuista askartelukaupoista, 120 kpl 22cm olkia maksaa noin 2,50€. Tähän himmeliin meni yksi pussi.

Ensimmäisen peruskuvion ja ohjeiden luvun jälkeen homma onkin lastenleikkiä. Kaikki tämän himmelin kuviot kun toteutetaan samalla tavalla. Pillihimmelin kohdalla en malttanut millään lopettaa tekemistä kesken vaan tein himmelin kerralla valmiiksi. Siihen meni silloin pari tuntia, koska siinä himmelissä ei ollut näin montaa osaa. Tämän olkihimmelin teon aloitin eilen illalla ja jatkoin valmiiksi tänään. Olkien kanssa kun on oltava varovaisempi ja kärsivällisempi. Pillit antavat armoa, oljet eivät.


Kiinnitin himmelin ensimmäisen peruskuvion valmistuttua teipillä ruokahuoneen lamppuun roikkumaan. Näin himmeliä oli helppo koota pala palalta valmiiksi.


En miellä itseäni askartelijaksi ja harvoin minua näkeekään tässä puuhassa. Silloin kun ryhdyn askartelemaan, teen sen pelkästään sisustuksellisista tarkoituksista. Halusin vanhaan taloomme perinteisen himmelin tuomaan vanhan ajan tunnelmaa. Oli rohkaistuttava ja ryhdyttävä pikkutarkkaan hommaan.

Täytyy myöntää että tämä tumpelo taitaa jatkaa himmeleiden parissa jatkossakin. Olisinkohan jo valmis hieman haastavampaan ja isompaan. Himmeli-kirjassa on toinen toistaan mahtavampia himmeleitä ja niihin selkeät ohjeet. Kotoa löytyy vielä kolme pussia olkia, niistähän saa aikaiseksi vaikka mitä. Saa nähdä mitä tuleman pitää. 

Seuraavaksi mietin himmelille sen arvoisen paikan. Meidän 5v. oli sitä mieltä että kannattaa jättää tuohon lamppuun. Muuten hyvä mutta haittaa hieman ruokailua minun kohdallani. 

Seuraavaksi siirryn sohvalle Linnan juhlien vastaanottoa seuraamaan. Oikein rauhallista ja leppoisaa itsenäisyyspäivää kaikille! 

8 kommenttia:

  1. Kaunis himmeli, ja aika hieno suoritus ensikertalaiselta. Himmeli on minusta osa vanhaa taloa, sellainen ehdoton koriste joka pitää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensikertalainen kiittää :) Koti todellakin kaipasi himmeliä.

      Poista
  2. Hieno tuli! Meillä on ollut olkihimmeli tässä talossa aina ja aina esillä myös, ei vain jouluisin (eli siis kuutisen vuotta). Harmikseni lapset ovat vaan lytänneet siitä nyt alimpana roikkuvat osat. Onkohan noissa erillisosien välissä aina solmut vai miten se menee? Ajattelin, että jos typistäisi sen ehjäksi. Meidän himmeli on hankittu aikanaan joulumarkkinoilta. Tänä vuonna en vaan bongannut tekijää eilen käymiltämme markkinoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samoilla linjoilla olen minäkin, se ei ole vain joulukoriste. Kun himmeli löytää paikkansa, niin ajattelin että siitä sitä ei oteta pois moneen vuoteen. Mietin itsekin himmelin ostoa, mutta jotenkin tuntui oikealta tehdä se itse.

      Voit hyvin typistää himmeliäsi. Tässä perinteisessa himmelissä jokainen kuvio tehdään erikseen ja liitetään toisiinsa solmimalla välikappaleen kanssa (noin 2cm). Leikkaa esimerkiksi näiden välikappaleiden kohdalta :)

      Poista
  3. Wautsi, onpa hieno! Mäkin haluaisin tehdä tollasen, mahtaakohan vaan kärsivällisyys riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Täytyy sanoa että yllätin mieheni ja äitini tällä himmelillä täysin, kumpikaan ei olisi uskonut että kärsivällisyyteni riittää tällaiseen pikkutarkkaan piperrykseen. Yleensä se kun ei riitäkkään :)

      Poista