Sisällön tarjoaa Blogger.

LASIVERANNALLA KUKKII TUOMI





Lasiveranta on siirtynyt kesäaikaan. Ikkunan edessä roikkunut musta pillihimmeli ei kuulunut lasiverannan kesään, joten varastoin sen odottamaan tulevaa talvea. Keräsin pihaltamme ihanasti tuoksuvia tuomen oksia ja asettelin niitä maljakoihin lasiverannalle. Tuomen tuoksu on mielestäni huumaava ja selvä kesän merkki. 

Kurkkupurkkina alunperin toimineen maljakon ripustin amppeliin ikkunan eteen. Tuomen oksat on helppo sujauttaa amppelin narujen välistä maljakkoon. Mustassa amppelissa roikkuva hopeaköynnös on valohoidossa verannalla. Jospa suurista ikkunoista tulviva valo saisi tämän viherkasvin jälleen kukoistamaan. 

Suuri vihreä maljakko hankittiin viime kesän hääjuhlia varten. Tämä kierrätyskeskuslöytö on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi ja sille löytyy paljon käyttöä varsinkin näin kesäisin. Läpinäkyvään maljakkoon saan tehtyä erilaisia näyttäviä asetelmia oksista ja luonnonkukista. 

Tänä kesänä ei luultavasti rakennella mitään isompia asioita, joten minulle jää enemmän aikaa vaikka näiden kukka-asetelmien tekoon. Eikä minusta kyllä hirmuisesti apua raskaissa rakennushommissa olisikaan, sillä kovaa vauhtia kasvava mahani pistää stoppia moneen urakkaan. 

Ihanaa kesäistä päivää kaikille! Tänään meillä paistaa aurinko.

2 kommenttia