MENU

tiistai 19. tammikuuta 2016

KUUDEN EURON MUISTITAULU


Minulla on ollut viikon verran kirpputoripöytä läheisellä kirpputorilla. Käynnit kirpputorilla ovat lisääntyneet tämän vuoksi, sillä täytyyhän pöytä pitää siistinä ja myyvänä. Viikossa myyntiä tuli sen verran mukavasti, että yläkerran aulan työtason päälle saattaakin tulla ihan uusi valaisin. Kirpputoreilta kun ei ole sopivaa ja tarpeeksi suurta vielä löytänyt. Loppuviikosta vierailen suuressa maailmassa eli pienen kaupunkimme ulkopuolella ja samalla käyn kartoittamassa valaisintarjontaa.



Eilen kirpputorilta jäi viikon tilityksen lisäksi käteen tämä taulu. Olen jo aikani etsinyt vanhaa ja näyttävää kehystä, josta voisin tehdä kotiin muistitaulun. Nyt tärppäsi vihdoinkin ja lompakkoon tuli tästä vain kuuden euron lovi. Kotona googletimme ensin taiteilijan, jotta en vahingossa tulisi tärvelleeksi kallista maalausta. Aikamme asiaa selvitettyämme päädyimme lopputulokseen: ei suurta arvoa.



Ryhdyin siis aamupäivällä muistitaulun tekoon. Irroitin maalauksen kehyksistä ja päätin olla tekemättä kehyksille mitään muutoksia. Ne ovat kauniisti patinoituneet ja niissä saa näkyä muutamat kolhut ja naarmut. Päällystin maalauksen kotoa löytyneellä tummanharmaalla pellavakankaalla. Nitojan niitit olivat loppuneet, joten naputtelin kankaan kiinni kehikkoon nastoilla. Molemmat tavat toimivat yhtä hyvin.

Muistitaulun tekoon meni aikaa noin puoli tuntia, sisältäen materiaalien ja työvälineiden etsinnän. Tämä oli supernopea taulun tuunaus.



Paikkansa muistitaulu löysi keittiöstä, joka on sille se loogisin paikka. Jääkaapin ovi kun alkaa olla ylikuormitettuna kaikilla tärkeillä muistilapuilla, poikien taideteoksilla ja muilla tuherruksilla. Jospa jatkossa uudet tärkeät paperit löytävät kultaiseen muistitauluun.



Muistitaulun ansiosta sain piiloon seinässä olevan ruman pitkulaisen reiän. Kätevää! Tuo pienempi reikä jäi vielä näkyviin, joten jospa nyt ottaisin itseäni niskasta kiinni ja pakkeloisin sen piiloon. Molemmat reiät paikataan sitten kunnolla keittiöremontin yhteydessä, mutta näin väliaikaisesti muistitaulu peittää onneksi suuremman pahan. Poissa silmistä, poissa mielestä. Vai miten se sanonta menikään.




Olen tosi tyytyväinen kuuden euron muistitauluuni. Se on kaunis ja hyödyllinen. Ja minusta se sopii tuohon hirsiseinän ja ikkunan väliin loistavasti. Jäänkin nyt odottelemaan mieheni mielipidettä. Luulen kuitenkin että muistitaulu saa hyväksynnän myös häneltä. 

Nyt toivottelenkin kaikille inspiroivaa tiistai-iltaa <3

16 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Niin minunkin mielestäni :) Mukavaa että sinunkin mielestäsi!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Jossu :) Ja miehenikin mielestä tämä oli hyvä juttu!

      Poista
  3. Vanhat kehykset on kyllä parhaita! Varsinkin silloin, kun ne maksavat vain muutaman euron. Ja tuo reikien piilottelu kuulostaa hirveen tutulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaita ovat :) Kumpa näitä kehyksiä vain löytäisi useammin näin isossa koossa ja edullisesti.

      Poista
  4. Hyvähän siitä tuli! Mie en voi muuta kuin ihailla sinun värien yhdistely taitoa. Kaikki näyttää niin hyvältä yhdessä ja tuo tumma hirsiseinäkin on aivan ihana ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tullutkin :) On niin ihanaa kuulla miltä kotimme näyttää muiden silmin ja että se näyttää näinkin hyvältä. Kiitos. Tuo musta hirsiseinä on minulle tosi rakas, yksi parhaista asioista kotona <3

      Poista
  5. Mistä nuo hurmaavat matot ovat peräisin? Kodin1?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matot ovat Kodin ykkösestä, Annon Aatos-matot. Näitä voi käyttää molemmin puolin, meillä musta-valko värityksellä. Nämä ovat ihanat, suosittelen!

      Poista
  6. Kiva tuunaus! Mä jäin tuijottelemaan tuota maalausta - ainakin näin sivusta nähtynä se on ihan suht kohtuullinen, ei pahinta kirppistaulukamaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tätä tuunausta oli kiva tehdä. Oli meinaan niin nopea ettei voinut epäonnistua :)

      Poista
  7. Kiva muistitaulu ja kivan näköistä teillä muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu :) Mukavaa että pidät näkemästäsi ja viihdyt meillä!

      Poista
  8. Hei, sulle on haaste mun blogissa :) jos siis jaksat/ehit/haluut/et oo tehny sitä jo aikaisemmin. http://miimiinkoti.blogspot.fi/2016/01/blogini-tarina.html
    Siihen sun antamaan haasteeseen ei ole vielä tarpeeksi kuvamateriaalia, joten se odottaa vielä vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos haasteesta Miimii :) Jätän haasteen hautumaan mieleen, jos joku päivä siihen saisin inspiraation.

      Poista