Sisällön tarjoaa Blogger.

MAALARI MAALASI SINISTÄ JA VIHREÄÄ




Ruokahuoneen maalausprojekti on valmis ja esittelen sen nyt ilolla teille. Takka, sen tausta ja ankea seinä saivat muutoksessa uuden näyttävämmän ilmeen. Maalauksen esivalmistelut teimme perjantai-iltana ja itse toiminta alkoi lauantaiaamuna. Karkeasti arvioiden maalausprojektiin kului aikaa kuusi tuntia, kaksi tuntia esivalmisteluihin ja neljä itse maalaamiseen sekä jälkien siivoamiseen. Minä maalasin seinän, mieheni takan taustan ja lopuksi sudimme yhteistuumin takkaan puhtaan värin. Kiitos muuten edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista. En ehtinyt niihin vastata, sellainen remppavauhti iski päälle!



Seinän väriksi valikoitui Tikkurilan Maja S451 ja takan taustaksi Denim N429. Molemmat sävyt löytyvät ruokahuoneen tapetista ja istuvat kodin värimaailmaa kauniisti. Tummansinistä ja vihreää kun löytyy alakerrasta melkein joka huoneesta. Takka maalattiin varastosta löytyneellä valkoisella Tikkurilan Luja himmeällä. Täytyy todeta, että muutos on kokonaisuudessaan huikea!



Vihreän seinän edustan senkki ja seinälle kiinnitetyt peili ja kehykset löytyivät todella läheltä. Ne kannettiin nimittäin yläkerran aulasta alakertaan. Valaisin on viiden euron kirppislöytö vuoden takaa, joka on odotellut aikansa sitä oikeaa paikkaa. Vanha kello tulee upeasti esille murretun vihreällä seinällä, aivan eri tavalla kuin valkoista seinää vasten. Asettelin messinkisiä kynttilänjalkoja senkin päälle, sillä huomasin miten hienosti ne sopivat tähän värimaailmaan.



Kotimme ankein seinä, jonka kanssa olen tuskaillut kohta kaksi vuotta, on muuttunut hetkessä yhdeksi suosikeistani! Seinän väri on niin kaunis, että haaveilen nyt muidenkin seinien maalaamista. 


Mukavaa sunnuntaita kaikille!

P.S. Mitä mieltä sinä olet muutoksesta? Lukisin mielelläni kommenttisi.

23 kommenttia

  1. Tykkään, tykkään, tykkään!
    Aivan ihana lopputulos, koko huoneessa on niin kutsuva, pehmeä ja lämmin tunnelma ❤ Vaikka siellä on paljon värejä on huone silti niin sopusointuinen ja rauhallinen. Mukavaa pyhäiltaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onpas ihan kuulla että tykkäät huoneen väreistä ❤ Niitä on huoneessa paljon, mutta ei millään tavalla liikaa. Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Aivan ihana lopputulos! Meillä on makuuhuoneessa lähes samanvärinen seinä :) Sunnuntaiterkuin Suska KoivulaDesignesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tykkään seinän väristä tosi paljon. Voisin tuijotella sitä pitkät tovit. Siitä tiedän että teimme oikean värivalinnan :)

      Poista
  3. Vuhuuuuu! Kylläpä kävi vauhdilla:) Todella näyttävä lopputulos. Mainiot värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun pyörä lähtee pyörimään niin sitä on hankala pysäyttää :) Tämä toteutus oli kyllä supernopea! Värit on meille mieluisat ja tosi kauniit valkoisen takan kanssa.

      Poista
  4. Aina kun luen blogiasi, alan haaveilla vanhasta hirsitalosta. Ihan joka kerta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla❤ Vanhassa hirsitalossa on kyllä ihan oma tunnelmansa.

      Poista
  5. Vau, hyvältä näyttää! Meillä on samaa Majaa työhuoneessa ja tykkään siitä aina vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kuulla! Tämä sävy on kyllä upea, toimii kauniisti meillä ja teidän työhuoneessakin. Tuskin kyllästyn tähän koskaan!

      Poista
  6. Mahtava lopputulos! Tuo vihreänsävy on tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ❤ Tätä vihreän sävyä kotoa ei aikaisemmin löytynyt, nyt voi olla että se leviää muuallekin! Meillä ollaan niin vihreitä ja teillä kauniin keltaisia :)

      Poista
  7. Ihanat värit jälleen kerran <3 Ja tuo senkki / seinäkello asetelma tosi onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Taisin maalata seinää toista kertaa kun minulla välähti, yläkerran aulan senkki muuttaa seinän eteen ja seinäkello siihen päälle. Lisäksi vanha peili ja kehykset kellon ympärille. Tykkään erityisen paljon tästä asetelmasta!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitti, mahtavaa kuulla! Tykkään tästä muutoksesta paljon, eikä sen tekemiseen mennyt paljon aikaa tai rahaa! Tällaisia lisää...

      Poista
  9. ♡Voi vihreä♡ Tekin ootte tossa tekemisessä ihan hirmu tehokkaita - meillä vaan kaikki hommat seisoo keskeneräisinä.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, herkullinen vihreä❤ Välillä ollaan tosi tehokkaita, välillä rempan aloitus kestää ja kestää. Tämä muutos toteutettiin kyllä vauhdilla!

      Poista
  10. Näistä väreistä saa energiaa! Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Paljon värejä, kivasti energiaa :)

      Poista
  11. Apua kuinka täydellisesti nuo kaikki värit sointuu toisiinsa <2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuli selkeästi valittua oikeat värit tilaan :)

      Poista
  12. Todella kauniit värit, ihana nähdä että nykyään ei pelkästään sisusteta sillä mustalla ja valkoisella. Itselläni olisi haaveissa myös maalata seinät ja hieman muuttaa asunnon ulkonäköä. Tosin en usko että projekti onnistu itseltä, joten voi olla että hommaamme ammattilaisen tekemään työt.

    VastaaPoista