Sisällön tarjoaa Blogger.

DIY: SUURI RÄSYMATTO PIENIÄ YHDISTÄMÄLLÄ

Terveiset verannalta!

Tämä viikko näyttää kovin sateiselta, joten meillä oli tänään alakerran siivouspäivä. Viileämmällä ilmalla on kivempi siivota, sillä meidän talo on aurinkoisina päivinä aikamoinen pätsi. Tänään pesin myös lasiverannan lattian, sillä vihdoin oli kunnolla tilaa siivota. Olen myynyt eteenpäin verannalta vanhan mustan 50-luvun sohvan sekä kenkätelineinä toimineet puulaatikot. Meillä on nimittäin aivan uudet suunnitelmat tähän tilaan. Ennen niiden toteutusta päätin tehdä verannalle väliaikaisen sisustuksen, josta minä ja Lilli pääsemme nauttimaan kesän aikana. Keinutuolissa on kiva keinutella yhdessä ja Lillin on nyt mukavampi touhuta lattialla, kun viileää lattiaa peittää suuri räsymatto. 


Seuraavaksi kerron simppelin DIY ohjeen ison räsymaton tekoon. Tällä ohjeella onnistut varmasti eikä sinun tarvitse edes koskea kangaspuihin. Nappaa tästä vinkki kesälomapuuhasteluun juuri näiden sateisten päivien ratoksi. Tekemiseen tarvitaan kasa pieniä räsymattoja, paksua lankaa ja neula. Aika yksinkertaista ja helppoa. Lasiverannan räsymatto matto on tehty pieniä Ikean räsymattoja yhdistämällä. Pienet 60x90 cm matot ommeltiin toisiinsa kiinni käsin harsimalla, niin ettei ompeleet näy päälipuolelle. 



Tähän mattoon käytettiin kuusi pientä mattoa, mutta mikään ei estä yhdistämästä isompaakin määrää, jolloin maton kokoa voi kasvattaa todella suureksi. Nämä pienet matot maksavat Ikeassa vitosen kappale, joten tälle matolle tuli hintaa vain kolmekymppiä. Itse en tätä mattoa kasannut vaan sen teki muutama vuosi sitten pihatalon mummo. Idea on mielestäni ihan loistava ja ehdottomasti esittelyn arvoinen. Lilli muuten rakastaa mattoja, niiden alle kurkkimista ja hapsujen nyppimistä. Me tullaan viettämään tänä kesänä monet mukavat hetket verannalla touhuten! 








8 kommenttia

  1. Hyvä idea ja onpa muuten kauniin vihreät matot. Ja Lilli kasvanut jo noin isoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Niinpä, tyttö kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia, voi miten tämä aika meneekin nopeasti.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Käsinompelu on työlästä, mutta lopputulos vaivan arvoinen.

      Poista
  3. Aivan loistava idea. Joskus olenkin törmännyt ihaniin pikkumattoihin, mutta jättänyt hankkimatta juuri siksi, että ovat olleet ihan liian pieniä. Miten en itse tätä keksinytkään? :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa jos sait tästä inspiraation! Erilaisia mattoja yhdistämällä voisi tulla vieläkin kivempi ja tosi persoonallinen. Jos joskus teet pienistä matoista ison niin laitathan minulle kuvan siitä :)

      Poista
  4. Hyvä idea ja kauniin vihreät matot. Ja mikä valoisa tila keinutella uuden maton päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lasiveranta on ihana kesällä, tässä on keinuteltu monena päivänä.

      Poista