MENU

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

NO SITÄ JOULUA, 1-VUOTIS KUVAUKSET JA YKSI LÖYTÖJEN LÖYTÖ

  

Hei! Osuipa yksi päivä silmiini ehkä yksi kauneimmista lastensängyistä, joita on vastaani tullut. Ajoin pari viikkoa sitten paikallisen kierrätysmyymälän ohitse ja sieltä sivusilmällä bongasin koristeellisen sängynpäädyn, jonka toivoin kuuluvan vanhaan jatkettavaan sänkyyn. Ajan tämän paikan ohitse pari kertaa päivässä, sillä se on Lillin hoitopaikan ja työpaikkani välissä, sopivasti tien vieressä isoine näyteikkunoineen. Vierähti muutamia päiviä ennen kuin ehdin kaupoille ja toivoin hartaasti, että sänky on siedettävässä kunnossa ja ainakin 70 cm leveä, jotta siinä mahtuu nukkumaan pidemmän aikaa. No nappiin meni, sillä sänky on juuri sellainen kuin toivoinkin ja pienellä laitolla valmis käyttöön. Hintakin saatiin sopivaksi pienellä tinkauksella, joten olen enemmän kuin tyytyväinen tähän ostokseeni. Sänky on 80-vuotiaan isoukin 1-vuotis lahja Lillille, sillä sain hankkia hänen antamallaan lahjarahalla jotain hyödyllistä ja tarpeellista. Onko ihanampaa lahjaa kuin tämä, sillä näin kaukana asuva isoukki on neidin lähellä aina.



Lilli rakastaa tulevaa sänkyään, joten sehän oli mitä otollisin paikka ottaa 1-vuotis kuvat. Kannoimme sängyn pariovien eteen olohuoneeseen itsenäisyyspäivänä, joka oli pitkästä aikaa edes himpun verran valoinen päivä. Kiitos hennosti paistavan auringon ja lumen, joka pysyi jopa yhden kokonaisen päivän maassa. Tämän ikäisen lapsen kuvaaminen on tosi haastavaa, sillä eihän meidän neitiä kiinnostanut poseerata paikoillaan nätisti istuen, nyt kun seisominen ja ensiaskelten ottaminen on päivän sana. Kukkapanta lensi päästä lattialle heti kun silmä vältti, mutta kahden viiden minuutin mittaisen kuvauskokeilun aikana sain kuitenkin napattua aika ihanat 1-vuotis kuvat. 


Joulua on meille tuotu kotiin aika minimaalisesti, mutta minun makuuni juuri sopivasti. Olohuoneessa pariovia koristaa havuköynnös, johon kiinnitin lisäksi muutamia valkoisia joulupalloja.  Oviaukon koristeelliset listat, vanhan roosan väriset pariovet ja niiden ympärillä kulkeva havuköynnös näyttävät vaan kerrassaan hyvältä yhdessä. Ikkunalaudalla on viime jouluksi hankkimani Konstsmiden kynttelikkö, jonka sain tuolloin puoleen hintaan. Se oli nimittäin edellisen vuoden mallistoa ja myytiin ennen joulua alennuksella pois. Jäi vähän harmittamaan, kun en tajunnut ostaa useampaa samalla kertaa. Seuraavalla kauppareissulla ne olivat tietentenkin jo loppuneet. 


En tykkää liian rönsyilevästä joulusisustuksesta vaan rauhallisesta tunnelmasta, joka syntyy muutamilla jouluisilla koristeilla, valoilla ja kynttilöillä. Tänä vuonna taitaa perinteiset kranssitkin jäädä tekemättä ja se vähän harmittaa. Aina aika ei vaan riitä kaikkeen. 

Suuri tähti valaisee ruokahuoneen ikkunaa ja kynttilät palavat pöydällä. Nämä ja kaikki muut edellä mainitut asiat tuovat jo kivasti jouluista tunnelmaa rautatieläistaloon. Kuusi hankitaan vielä ennen aattoa, mutta sen laitamme todennäköisesti tänä vuonna lasiverannalle. Ja koska olen niin innoissani olohuoneen havuköynnöksestä, hankin todennäköisesti vielä toisenkin samanlaisen.  Niin ja ainakin yhden kranssin teen, jos vain suinkaan ehdin. Mutta stessiä en joulusta ota, se sujuu ihan omalla painollaan ja on selllainen kun sattuu olemaan :)

 

Mukavaa sunnuntaita ja leppoista joulunaikaa kaikille! 

3 kommenttia :

  1. Jopas on komea sänky ja niin suloinen yksivuotias!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten suloinen yksivuotias! <3
    Ja, sänky on hieno, hyvän löydön olet tehnyt.

    VastaaPoista