Sisällön tarjoaa Blogger.

KIERRÄTYSVIMMA

Jälleen tänään toteutin onnistuneet kaupat Tori.fi kautta. Ostaja haki pienen puutarhakalusteryhmän meiltä kotoa ja kaupat oli tehty muutamassa minuutissa. Me pääsimme eroon ylimääräisistä tavaroista ja ostaja sai itselleen hyvin pidetyn kalusteryhmän edullisesti. Kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä.


Olen myynyt paljon huonekaluja Torissa ja tehnyt myös aivan loistavia hankintoja sitä kautta. Liinavaatekaapit ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta ostettu Torin kautta. Niihin olenkin jo kovin kiintynyt, ainakin nämä alakerran kaapit ovat tulleet meille jäädäkseen.

Nämä alakerran liinavaatekaapit hankittiin samalla roud trip reissulla. Tämä oli aikaa, jolloin olimme juuri muuttaneet Rautatieläistaloon. Lähdimme ostamaan tulevan makuuhuoneemme liinavaatekaappia pääkaupunkiseudulta, kun matkalla Toria selatessani eteeni ilmestyi ruokahuoneen kaappi todella edulliseen hintaan. Soitin myyjälle samantien ja paluumatkalla kurvasimme Riihimäelle hakemaan myös toisen liinavaatekaapin kyytiimme. Onneksi mukana oli iso peräkärry eikä meillä ollut kiire mihinkään. Näiden kaappien takia kannatti ajaa monia satoja kilometrejä.

Se oli varmaankin paras roud trip ikinä, ainakin ostosten suhteen.


Näin keväällä tavara on kulkenut lähinnä pois talostamme, eikä uusia hankintoja ole juurikaan tehty. Kevät on jonkinlaista uusiutumisen aikaa, jolloin ainakin meillä hankkiudutaan eroon turhasta. Näin tehdään tilaa tarpeellisille asioille ja uusille hankinnoille.

Vuoden lopussa saapuvan uuden asukkaan myötä näitä hankintoja on edessä paljon. Tästä syystä meillä myydään nyt kierrätysvimman vallassa turhia tavaroita pois.


Aloitin tavaroiden myynnin viime viikonloppuna Mansen blogikirppiksellä, jossa myyntiä tulikin ihan kivasti. Silti kannoin harmikseni takaisin kotiin ihan liian monta kassillista tavaraa. Nämä tavarat ja paljon vaatteita vein juuri läheiselle kirpputorille, josta toivon niiden viimeistään löytävän uuden kodin. Viikonloput ovat parhaita myyntipäiviä itsepalvelukirpputorilla, joten toivotaan pöydän houkutelevan paljon ostajia heti huomenna.


Miten teillä muilla, onko kevät innostanut kaivelemaan kaapeista turhat tavarat ja suuntaamaan kohti kirpputoreja? Vai oletteko joutuneet ennemminkin ostovimman kouriin?

Aurinkoista viikonloppua kaikille kierrättäjille! 

24 kommenttia

  1. Todellakin! Juuri hinnoittelin Ikea-kassillisen vaatetta ja keskellä vintin aulaa odottaa epämääräinen iso läjä kaikkea muuta myyntiin menevää. Lisäksi tarkoitus olisi keventää keittiön kaappeja yhden astiaston verran. Ja kyllä, voin kertoa, että tavaran määrä räjähtää käsistä vauvan myötä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullakin on kierrätysvimma meneillään :) Toivon sinulle hyviä myyntejä kirpputorilla! Uskon ja hieman pelkään kun sitä tulevaa tavaramäärää, joka saapuu vauvan mukana. Siksi onkin nyt hyvä tyhjentää taloa ennen sitä.

      Poista
  2. Mulla on myös vintissä yksi huone täynnä tavaraa ja vaatteita joita meinaan myydä suoraan kotoa kunhan vain ilmat lämpenevät. Ajattelin laittaa pystyyn autotallikirppiksen jonakin viikonloppuna. Miehen kans testasima tätä systeemiä viime syksynä ja totesin sen oikein toimivaksi sillä yhden ainoan viikonlopun aikana myytiin tarpeetonta tavaraa monen sadan euron edestä. Parasta on että mitään ei tarvinnut kuljettaa omaa autotallia pidemmälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, aika mahtava idea teillä :) Ja miten kätevää kun tavaraa ei tarvitse lähteä kuljettelemaan kodin ulkopuolelle. Toivottavasti autotallikirppis on jälleen tänäkin vuonna menestys :)

      Poista
  3. Mä vein osan suoraan kierrätyskeskukseen ja loput hinnoittelin jo valmiiksi ensi syksyä varten ja laitoin laatikoihin valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti toimittu! Minä jätän sen syksyn blogikirppiksen väliin, sillä siinä vaiheessa kamojen kantaminen on liian työlästä mahan takia :)

      Poista
  4. Täälläkin liikkuu nyt tavara huomattavissa määrin ulospäin. Uutta ei ole tänä vuonna kotiutunut oikein nimeksikään.

    Oli muuten mahtavaa tavata Mansessa.
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, hienoa! Kierrätysvimma on valloittanut kansan :) Oli oikein ihana tutustua sinuun ja siskoosi viime viikonloppuna! Ihanaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  5. Enemmän on lähtenyt kuin kotiin päin tullut. Karsintaa on tehty ja saisi tehdä enemmänkin mutta kun ei aina raaski. Kahden viikon päästä alkaa paikka kirpparilla siellä menee toivottavasti kaupaksi sellaiset joita ei viitsi nettiin laittaan. Tori on minustakin hyvä sivusto, siellä voi tehdä löytöjä ja myydä löytöjä muille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, aina ei raaski luopua. Olen kylläkin aika hyvin oppinut jo luopumaan tarpeettomasta. Joskus on tullut tehtyä liiankin nopeita liikkeitä ja juuri myydylle tavaralle olisikin löytynyt hetken päästä jälleen käyttöä. No, mutta tavaraan ei kannata jäädä kiinni. Ei se tästä maailmasta lopu :)

      Poista
  6. Onnittelut tulevasta perheenjäsenestä, onpa ihanaa <3 Meidän kodissa on vieläkin lähinnä vaan paikoitellen liiankin avaraa, enkä koe tarvetta luopua mistään. Mtta niitä vauvanvaatteita *puuf* niitä riittää. Olen koko ajan siirtänyt niiden lajittelua myyntiä / kierrätystä varten, niitä kun on laatikko / jätesäkki tolkulla odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Tätä tulevaa perheenjäsentä odotetaan kovasti! Kun muutimme noin puolitoista vuotta sitten taloomme, niin huoneet huusivat tyhjyyttään. Nopeasti sitä ylimääräistäkin kuitenkin kertyy, kun on tällainen kirppistelijän luonne!

      Poista
  7. Hirmuinen raivausurakka meneillään on täälläkin, hyvin olen saanut tyhjennettyä. Olen vain pahemman luokan kirppishamsteri niin tavaraa tulee kyllä takaisinkin päin, mutta ei se minua haittaa muuttuupahan tavarat itselle mieluisammaksi.

    Nuo liinavaatekaapit ovat kyllä todelliset aarteet ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma! Minulla käy useasti samoin, kun omaa pöytää käy järjestämässä niin mukaan lähteekin aarteita viereisistä pöydistä :)

      Poista
  8. Meillä on nyt ollut vähän rauhallisempaa, kun runsas vuosi sitten, muuton myötä kovalla kädellä tavaraa karsin. Tai tulihan meille viime viikonloppuna sohvapöytä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutossa tulee kyllä karsittua hyvin tavaraa, kun kaikki paikat joutuu käymään läpi. Olen muuttanut niin monta kertaa että senkin takia ei ole valtavia varastoja kertynyt täyteen ylimääräistä. Mutta aina sitä vaan pystyy kaapeista ylimääräistä löytämään :)

      Poista
  9. Olen myös myynyt torissa paljon kaikenlaista ja tehnyt myös löytöjä kotiin.
    Kirpputoripöytä pitäisi varata ja viedä tavarat pariksi viikoksi myyntiin.
    tavaraa ilmestyy kyllä aina vaan lisää kotiinpäin...kun näkee kivan jutun kirpparilla niin ei sitä voi olla ostamatta.
    Mukavaa sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tori on loistava kauppapaikka, varsinkin isoille tavaroille ja huonekaluille. Nyt on hyvä aika kirpputoripöydälle. Kirpputoreilla käy nyt sellainen kuhina ja tavara liikkuu hyvin. Ihanaa kun on kevät :)

      Poista
  10. Monilla näkyy olevan keväinen puhdistautumisriitti meneillään :D. Ja sehän on vain hyvä, uusille ihmisille vcanhat käyttökelpoiset tavarat! Meillä on konmari-tyyppistä siivousta tety jo varmaankin yli puolen vuoden. Pikkuhiljaa tarpeettomia tavaroita keräillään kirppiskasaan, ja kun tavaroita tuntuu olevan tarpeeksi otan muutamaksi viikoksi kirppispöydän. Aika kova homma siinä kyllä on, mutta tuntuu ihanalta kun kaapit eivät pullistele ihan niin pahasti kuin ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellinen puhdistautumisriitti :D Hienoa että teet tavaroiden karsintaa pikkuhiljaa ja ilmeisesti ilman sen enempiä paineita. Minulla tämä kierrätys on niin verissä, että tämä on iso osa elämää. Kirpputorilla myyn ainakin neljä kertaa vuodessa. Toisen romu kun on toisen aarre! Ne tavarat ja vaatteet, jotka eivät löydä omistajaa minun pöydästäni, vien Fidalle tai muille tahoille.

      Poista
  11. No joo, just kannoin tänään iiiison kassillisen vaatteita kehyapukirppikselle. Pari sohvaa on myynnissä ja kaikki muksun vaatteet. Tänäänkin sain myytyä muovipussillisen verran vaatteita kaverin pikku-ukolle, jes! Että puhdistautumisriittejä täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava juttu, nurkista pois turhat vaatekasat ja lopputuloksena hyvä mieli :)

      Poista
  12. Ihanan näköinen koti teillä, haaveilen myös vanhasta puutalosta :) eksyin blogiisi ja jään seuraamaan :) Täällä myös yksi Tori-fani (mm. kaikki meidän pinnatuolit on sieltä) ja kierrätysvimmainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa blogiini. Mukavaa että sain sinusta uuden lukijan :) Tori on niin kätevä kauppapaikka, ilman sitä olisi meillä moni ihana huonekalu jäänyt vain haaveeksi.

      Poista