Sisällön tarjoaa Blogger.

OLOHUONE VALMISTUI SOPIVASTI NIMIÄISIIN


Olohuoneen muuttunut ilme jaksaa hämmästyttää meitä. Onko tämä todellakin se sama huone, niin erilaiselta täällä nyt näyttää. Seinien maalaus ja koristelistoitus oli paras ideamme pitkään aikaan, sillä lopputulos on todella kaunista katsottavaa. Uudet katto- ja lattialistat jäävät ehkä monelta huomaamatta, mutta minä huomaan ne ja ihastelen niitä joka päivä. Esittelen nyt teille uuden olohuoneemme, joka on sopivasti valmiina tyttäremme huomisia nimiäisiä varten.



Uusi järjestys tuntuu toimivalta ja sen ansiosta huoneen keskelle jää hyvin tilaa vauvan puuhasteluja varten. Aikaisemman järjestyksen aikana kun tällaista vapaata lattiatilaa ei juuri jäänyt. Sohvan siirsimme ikkunan edestä vastakkaiselle seinälle, entisen tv-tason ja valokuvaseinän paikalle. Olohuoneen uuteen raikkaaseen ilmeeseen tuli hankittua uusia pastellin sävyisiä puuvillasamettisia tyynynpäällisiä, sillä mieheni järjesti minulle viime viikonloppuna ihanan yllätys roudtripin, jonka aikana suuntasimme täältä hämeestä pääkaupunkiseudun ostoskeskuksiin. Pienimuotoinen valokuvaseinä on vielä suunnitteilla, mutta tällä kertaa siitä ei todellakaan tule niin massiivinen kuin aikaisemmin, sillä haluamme pitää huoneen seinäpinnat hillitynä. Koristelistat itsessään ovat kuin kauniita tauluja!



Yläkerran aulan suuri matto kannettiin tänne alakertaan, sillä halusin tilaan yhden ison maton, joka myös pysyy paikoillansa eikä luista ohuiden villamattojen tapaan vauvan touhutessa. Vaikka Lilli ei vielä liikukkaan, se aika tulee koittamaan ihan pian. Pyöreä pöytä pinnatuoleineen siirrettiin keittiöstä juhlien ajaksi olohuoneeseen, mutta minusta jotenkin tuntuu että se jää pysyvästi tänne. Sen valkoinen väri sopii nimittäin seinien harmaan pariksi täydellisesti. Onko meillä siis edessä valkoisten huonekalujen metsästys, ehkäpä! Remontin yhteydessä karsimme huoneesta kaikki säilytyskalusteet tv-tasoa lukuunottamatta, joten tilaa tuli yllättävän paljon lisää, sopivasti yhtä ruokapöytää varten. 



Uudet verhot ovat todella pitkät ja vaikka verhotanko onkin asennettu lähelle kattoa, verhot laskeutuvat kauniisti ylipitkinä lattialle. Ne ovat kiinnitettyinä verhotampeilla ikkunoiden sivuille, jotta kaikki mahdollinen valo pääsee tulvimaan huoneeseen. Mikäli haluamme kesällä hieman hämärtää huonetta, toimivat verhot suorinakin yhtä hyvin. Torin kautta löytämäni peuransarvet saivat valkoisen mattapinnan, kun spraymaalasin niille uuden ilmeen. 


Täällä odotellaan nyt innolla huomista, sillä on ihana koota yhteen ystävät ja sukulaiset juhlimaan kaunista tytärtämme. Nämä ovatkin ensimmäiset isommat juhlat sisällä talossa, sillä aikaisemmin olemme juhlineet pihalla kesäkeittiön suojissa. 

Mitä mieltä sinä olet olohuoneen muutoksesta? Lukisin mielelläni kommenttisi.


Lopuksi toivottelen oikein mukavaa illan jatkoa kaikille <3

30 kommenttia

  1. Oijjettä ❤ onpa kaunis! Ihanan kevyt ja raikas tunnelma. Edellinenkin versio oli kaunis omalla tavallaan, mutta tämä on kuin marenkia -olematta liian makea. Listoitukset on tosi upeat, tykkään isosti!
    Pikku vinkkinä: ikean huopaliukuestematot on passelit ohuen maton alle, ne vaan tuppaa olemaan usein loppu. Itsenikin pitäis hakea eteisen mattojen alle lisää kun oli vain pienet lämpäreet jemmassa 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pepi❤ Huone muuttui kyllä kerta heitolla raikkaammaksi ja sitä kautta paljon viihtyisämmäksi. Kiitos myös vinkistä, huopaliukuestematot ovat ostoslistalla. Täällä kotonakin pitäisi olla jokunen liukuestematto jemmassa, kun vain muistaisin missä ;) Villamatot siirtyivät yläkerran aulaan, jossa liukuesteitä todella tarvitaan.

      Poista
  2. Hieno uudistus. Listat on kauniit, yksinkertaisen toimivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos Katja❤ Listoitus toimii hienosti ja vaikka niitä maalatessa manailin että ei sitten mitään listojen maalausta todellakaan pitkään aikaan, niin olen tyytyväinen että ryhdyimme tähän uudistukseen.

      Poista
  3. Huoneesta tuli aivan ihana!
    Ilme on raikas, kevyt, valoisa ja erittäin keväinen ❤
    Paljon onnea pikkuneidin huomisten nimiäisten johdosta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina❤ Juuri noita asioita tämä huone nykyään edustaa. Olen niin tyytyväinen uuteen järjestykseenkin, se toimii edellistä paremmin ja toi lisää tilaa paljon! Miten kuvittelinkaan ettei järjestystä voisi järkevästi muuttaa :)

      Poista
  4. Kaunis uudistus! Minua koristelistat muistuttavat ranskalaisesta tai englantilaisesta sisustustyylistä, en tiedä miksi, mutta hyvin ne istuvat teidän kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva❤ Alunperin ihastuimme listoituksiin kun niitä vilahteli jatkuvasti amerikkalaisissa elokuvissa. Elokuvista en jälkeenpäin taida muistaa paljoa, mutta upeat seinät jäivät mieleen!

      Poista
  5. Voi miten kaunista, ihan superhienot koristelistat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Pilvi❤ Koristelistoitus todella toimii meillä. Keksin muuten itse tuon koristelistoitus nimityksen kun en tiennyt miksi muuksikaan niitä kutsuisi :)

      Poista
  6. Voihan olohuone♡♡♡ siitä tuli ihan mahdottoman kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos kiitos Jonna❤ Ihanaa että olet tuota mieltä!

      Poista
  7. Ihan kuin eri huone tosiaan! Näyttää isommaltakin. 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, ihan kuin eri huone ja tilaakin tuli uuden järjestyksen myötä lisää! Täällä viihtyy nyt paljon paremmin ja vaihtelu tosiaan virkistää :)

      Poista
  8. Siis vau mikä muutos! Aivan ihanan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla! Kiitos Jossu❤ Vauvan kanssa remppaaminen on aika haasteellista, mutta onneksi ryhdyimme urakkaan. Nyt on sellainen olo kuin olisimme saaneet uuden huoneen taloon!

      Poista
  9. Kerrassaan upea lopputulos! Huoneen mittasuhteet tulevat nyt jotenkin paremmin esille. Koristelistoitus on todella inspiroiva, pistän idean talteen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Enne❤ Kiva jos sait tästä inspiraation poikasen! Minä viihdyn nyt olohuoneessa tooosi hyvin eikä mikään täällä enää vaivaa mieltä. Olen samaa mieltä, mittasuhteet tulevat nyt paremmin esille.

      Poista
  10. Aivan mahtavan hienon näköistä. On niinkuin olis eri huone. Kannatti tehdä remontin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannatti❤ Vaikka remontti uuvuttikin jonkin verran, lopputulos saa unohtamaan väsymyksen täysin!

      Poista
  11. Todella kaunista <3 Noi koristelistat on ihan nerokkaat. Näyttää yleelliselle ja hyvällä tavalla arvokkaalle. Mä tykkään kovasti, kun niillä saa noin särmän ilmeen yksiväriseenkin seinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura❤ Koristelistat tuovat seiniin tosi kivan ja yleellisen ilmeen. Halusin nimenomaan niistä samanväriset kuin seinätkin ovat, jotta ne eivät vie liika huomiota, mutta tuovat särmää huoneeseen! Arvaa vaan haluaisinko nyt jatkaa listoituksia muihinkin huoneisiin ;)

      Poista
  12. Todella kaunista jälkeä; te kyllä osaatte!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis❤ Kyllä me jotain taidetaan osata ;) Ja jos ei osata niin opetellaan!

      Poista
  13. Kyllä teillä on kauniit puitteet viettää juhlia ja elää arkea. Ihastelen täällä teidän huonekorkeutta ja tuota kaunista seinäväriä. Ihastuttava ja persoonallinen koti, tykkkään! Kaisa / unelmoidenhaaveillen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. Todella kauniin näköistä. Meillä on myös remontti edessä, tosin ammattilainen sen tulee tekemään. Pitäisi tehdä huoneistoremontti kiinteistöön. Olisi myös hienoa, että valmistuisi ennen juhlia, mutta mikäli ei, täytyy miettiä jonkinlainen ratkaisu varalle. https://www.rakennustyotiitinen.fi/sisaremontti

    VastaaPoista