MENU

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

SAANKO ESITELLÄ: RUOKAHUONE


Leppoisaa sunnuntaita. Haluan jakaa kanssanne tänään pienen piristysruiskeen, värikkään ruokahuoneemme. Kun aamupalani kanssa laahustan ruokahuoneeseen, piristyn välittömästi. Tämä talon valoisin huone sai juuri yhdelle seinälleen tapetin ja täytyy sanoa että se kokoaa värimaailman hienosti yhteen.

Kurkataan ensin miltä näytti ennen pientä pintaremonttia ja sisustamista.



Tapetti on Boråstapeterin värikäs Herbarium. Käytettynä hankittu iso oranssi pirtinpöytä oli löytöjen löytö aikanaan ja tapettia valitessani halusin sen värin löytyvän myös ruokahuoneen seinältä. Hienosti löytyy myös Marimekon sinisen verhon, kierrätettyjen ja kunnostettujen pinnatuolien sekä viherkasvien väritystä. Nappi valinta mielestäni...



Kaksi rullaa tapettia, viherkasveja ja vanhojen huonekalujen uudelleen sijoittelua niin ilme muuttuu kummasti. Kaikki huonekalut ja lamppu ovat ruokahuoneessa käytettynä ostettuja, todellisia kirppislöytöjä. Ja niitä on sitten enemmän ja vähemmän korjattu ja kunnostettu. Pinnatuolit ovat kulkeneet mukanani melkein kymmenen vuotta, osan niistä pelastin tuttavan vintiltä kera hiirenpuremien. Nyt ne ovat löytäneen paikkansa ison pirtinpöydän äärestä. 



Peikonlehden ostin yli vuosi sitten, ennen rautatieläistaloon muuttoa. Täällä se nauttii elostaan ja puskee uusia lehtiä. Muutkin viherkasvit tuntuvat viihtyvän ilmavassa hirsitalossa, niitä on kertynyt aikasta monta. Kukkateline löytyi Fidasta, maksoi jopa ruhtinaalliset 5 €. 




Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tämän päivän julkaisuni. Nautithan kiireettömästä sunnuntaista, minä ainakin nautin. 

5 kommenttia :

  1. No vau!! Upeita värejä sisustuksessa ja kauniita, laadukkaita valokuvia. Piiiitkästä aikaa uusi blogi, jota mielelläni alan seurata. Kiva, kun aloitit! Toivotaan, että mahdollisimman moni löytää tänne =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos!!! Ihanaa kuulla tällaista palautetta bloggaajalta, jota itse seuraan ja arvostan :) Kiitos!

      Poista
  2. Ihanan raikas ja valoisa ruokailutila! :) Tuo tapetti on todella nappivalinta!

    VastaaPoista