sunnuntai 1. marraskuuta 2015

KIRJAHYLLYSTÄ ON MONEKSI

Mitä saimme kun laitoimme 50-luvun kirjahyllyn kahteen osaan? Kauan kaivatun tv-tason olohuoneeseen ja seinähyllyn työhuoneen seinälle. Näin meillä tehtiin kun eteen tuli tämä kirjahyllykaunotar. Kirjahyllylle ei ollut tällaisenaan sopivaa tilaa vaan jo kierrätyskeskuksessa näin sen uudessa valossa, kahtena erillisenä huonekaluna. 


Tv-tasoksi olin jo aikani etsinyt 50-luvun pitkää ja matalaa tasoa, mutta etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Vihdoin vastaan tuli tämä kirjahylly, jonka alaosa oli korkeudeltaan ja leveydeltään juuri sopiva tähän telkkarin alle. Kirjahyllyn yläosan hyllykkö oli vain muutamalla ruuvilla kiinni alaosan sivuilta, joten uuteen tv-tasoomme ei jäänyt ikäviä ja kovin huomattavia jälkiä. Yhdessä erilaisten kehysten ja vanhan minikirjahyllyn kanssa se muodostaa mielestäni kauniin kokonaisuuden.




Entäs kirjahyllyn yläosa, millainen seinähylly saatiin aikaiseksi? Tämä seinähylly onkin jo vilahtanut blogissani työhuone (klik) esittelyn yhteydessä, se siis sai paikan työhuoneen seinältä sohvan päältä. Kirjahyllyn yläosa sahattiin sopivaan mittaan ja kiinnitettiin pienillä kulmaraudoilla seinään. Se on juuri oikean kokoinen tähän tilaan ja sopii kauniisti tämän tapetin kaveriksi.



Mitä pidät kirjahyllyn uusista käyttötarkoituksista? Olisi ihanaa kuulla mielipiteesi.

Ihanan leppoisaa sunnuntaita! Tämä on loistava päivä haaveilla ja ideoida kodin uusia projekteja.

11 kommenttia:

  1. Mukavasti keksit tuolle yläosalle käyttöä ja se on kivan näköinen noin pienempänä. Ja hieno on tuo alaosakin! Monet maalaavat näitä mutta tykkään kovin että tuo viilupinta näkyy ja että se pysyy tällaisena 50-luvun kaappina niin kuin se on ollutkin. Meillä tämä sama hyllykkö oli täällä talossa kun sen ostin. Alaosan otin makkariin tasoksi ja yläosalle en keksinyt käyttöä joten se on tuolla ullakolla osissa. Hyvin helposti sen tosiaan sai irti tuosta alaosasta. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Hieno hyllyn modaus! Tuo tapetti on aivan ihana.

    VastaaPoista
  3. Parempi näin :)
    Ja herrrkullinen yhdistelmä tuo hylly ja tapetti❤️

    VastaaPoista
  4. Tykkäisin kirjahyllystä myös alkuperäisenä, mutta hieno se on noinkin, että yläosa ja alaosa ovat erillään. Kiva, että molemmat osat hyllystä ovat päässeet käyttöön. Sit mä rakastuin tuohon minikirjahyllyyn :D En ole koskaan nähnyt noin pientä kirjahyllyä ja nyt kyllä joudun moista etsimään, sillä sellainen olisi ihan täydellinen meille! :)

    VastaaPoista
  5. Peukutan! Tuo hyllyosa käy kyllä ihanasti tuon kauniin tapetin kanssa yhteen.

    VastaaPoista
  6. Tekisi mieli suunnata heti etsimään samanlaista hyllyä tuunattavaksi. Hieno lopputulos!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista :)
    Niistä voin päätellä että uudet käyttötarkoitukset
    voittivat alkuperäisen käyttötarkoituksen :) Mukavaa viikonalkua ja idearikasta viikkoa kaikille!

    VastaaPoista
  8. Meillä on tuo sama kirjahylly tai no tuo alaosa. Se on haljennut jo kahtia aikaisemmin ja saanut sittemmin valkoista väriä pintaansa. Tää teidän ratkaisu on vallan mainio!
    Meitin kirjahyllystä tai sen osasta löytyy kuvatus täältä http://osuuskaupanarkea.blogspot.fi/2013/02/kirjahyllyn-uudet-vaatteet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama kirjahyllyhän se siellä. Aivan ihana teidänkin versio :) Kiva kun laitoit linkin!

      Poista