maanantai 23. marraskuuta 2015

ENSIMMÄINEN TALVI TALOSSA (JOKA MUISTETAAN)

 

Olipas ihanaa herätä lauantaina ja ihmetellä suorastaan ihmeellisen valoisaa aamua. Maa oli yön aikana peittynyt ensilumesta. Pitkien pimeiden päivien jälkeen talven ensilumi tuo ennen kaikkea kauan toivottua valoa, mutta myös kaunistaa pihaa suunnattomasti. Mieleen muistui ensimmäinen talvi talossa, talvi jonka valitettavasti on niin utuisena ja hämäränä mielikuvana muistan mielessäni.



Kodissamme on nyt asuttu hieman yli vuosi ja harmittaa nämä hatarat muistikuvat ensimmäisestä talvesta talossa. Oli muuttoa, tavaroiden purkua, huonekalujen haalimista ja remonttia. Pihatalon asunnon täysi remontti kuukaudessa heti muuton jälkeen, jotta saatiin pihatalon mummolle muuttovalmis koti. Oli uuden uusioperheen totuttelua arkeen uudessa kodissa. Kuvia ei ole muistona niin paljon kuin haluaisin, sillä niitä ei ehditty tai tajuttu juurikaan ottaa.

Tämä talvi on onneksi erilainen. Nyt ehditään hengähtää ja pitää hetki ansaittua remonttilomaa, ehditään ottaa myös paljon kuvia. Päällimmäinen muistikuva viime talvesta on kuitenkin positiivinen ja ihana, saimme remontoida ja sisustaa yhdessä omaa kotia ja luoda perustaa tulevaisuudelle. 


Tämä talvi on ensimmäinen talvi talossa jonka muistamme kunnolla. Edessä on monia muistoja perheenä ja uusia haasteita jotka otetaan innolla vastaan. Tätä tulee olemaan Rautatieläistalon toinen talvi! 

10 kommenttia:

  1. Kauniin lumista sielläkin! :) Mukavaa toista talvea taloonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin teille <3 Tänään tosin lumi lähti sateen myötä, ehkä se pian taas tulee takaisin :)

      Poista
  2. Teän talo näyttää yhtä kauniilta ulkoa käsin kuin sisältäkin <3

    VastaaPoista
  3. Kaunista! Meilläkin on aluillaan toinen talvi täällä. Muutettiin helmikuussa, ja päivät hurahtivat ohi vain kaikkea kauneutta ihmetellen ja uunien lämmitystä opetellen. Pian on eka joulumme täällä, aikomuksenani laittaa oikein kunnolla vanhan ajan joulutunnelma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihanaa toista talvea kotiinne ja kuten kirjoitit päivät todellakin vain hurahtivat ohitse meilläkin. Vanhan ajan joulutunnelma kuulostaa upealta :)

      Poista
  4. Kaunis talo. Ensimmäinen talvi meni ittellä samoissa fiiliksissä, nyt alkaa jo kolmas talvi omassa kodissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Mukavaa kolmatta talvea kotiinne. Ihana kuulla että minulla on kohtalotovereita ensimmäisen talven suhteen :)

      Poista
  5. Jep, kaunis talo! Ihanaa toista talvea sinne :) Musta tuntuu, että muistan ikuisesti meidän ekan yön tässä talossa, oli pakkasta ja uudenvuoden yö, maattiin lattialla makuupussit pönttöuunin kupeessa, niin onnellisina... Siinä yössä tiivistyy se eka talvi, muuta ei tarvii edes muistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Aivan ihana tarina ensimmäisestä yöstä talossa, mikä ihana muisto sinulla onkaan <3

      Poista