Sisällön tarjoaa Blogger.

KIRPPISLÖYTÖNÄ PEILI - EIHÄN NIITÄ VOI OLLA LIIKAA?


Pari päivää sitten kahmin kirpputorilta kotiin jälleen jotain mieluisaa. Meille muutti vanha 50-luvun peili, jota en voinut kahdeksan euron hintaan millään jättää ostamatta. Peili sijoittui yläkerran aulaan, toisen hieman pienemmän löydön viereen. Aikaisemmasta aarteestani köyhdyin viisi euroa ja tästä uudesta vain muutaman euron enemmän. Tässä puhutaan siis hyvin edullisesta peilimaniasta. Aulan vihreää seinää vasten nämä vanhat peilit pääsevät mielestäni kauniisti oikeuksiinsa.


Katon muoto tulee hienosti esille näiden peilien kautta yläkertaan astellessa. Valkoinen kattoparru osuu sopivasti silmiin peilin välityksellä. Näkymä on muutenkin minulle mieluinen. Vanha kierrätyskeskuksesta löytynyt senkki, jonka päällä on asetelma kynttilöitä ja viherkasveja sekä lattialla pehmoinen lampaantalja. Peilit kruunaavat ehdottomasti tämän näkymän.



Myönnän, että olen hulluna näihin vanhoihin peilehin. Mikäli minulla käy niin hyvä tuuri, että löydän peilejä yhtä edullisesti jatkossakin, lähtevät ne mukaani sen enempää miettimättä. Peilit tuovat mukavasti avaruutta kotiin ja ovathan ne todellisia silmäniloja.

Mitä mieltä sinä olet?

19 kommenttia

  1. Upea kokonaisuus! Ehdottomasti kahdeksan euron arvoinen :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat. Etsinnässä samantyyliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, rakastan näiden peilien siroutta, joka muutenkin viehättää kovin 50-luvun huonekaluissa. Onneksi näitä peilejä on maailmassa vielä paljon, löydät varmasti omasi! Ellen minä sitten ehdi ensin...

      Poista
  3. Ihanat peilit ja ovat kyllä todella upea kokonaisuus tuon vihreän seinän kanssa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, vihreä seinää vasten nämä ovat tosi kauniit! Teillä on muuten tosi kauniita vanhoja peilejä, kumpa sellaisia tulisi minunkin eteeni :)

      Poista
  4. Mie olen aivan samaa mieltä. Vanhat peilit on aivan ihania joten mukaanhan ne täytyy saada aina kun hinta on passeli ☺
    Nämä sinun peilit oli tosi edullisia löytöjä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mukaan näitä kaunokaisia lähtee aina kun hinta on edullinen ja nämä olivat huippuedullisia! Joku näissä siroissa peileissä koukuttaa :)

      Poista
  5. Ihana on tuo näkymä. Ja kyllä oletkin edullisia löytöjä tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, välillä käy tuuri ja eteen sattuu edullisia löytöjä. Usein moni kaunis esine tai huonekalu jää ostamatta liian kalliin hinnan takia, mutta onneksi joukossa on näitä edullisia aarteita!

      Poista
  6. Juuri sama mania on täälläkin - ei vain ole vielä oikein löytynyt :/ johtuu varmaan siitä ,että olen laiska kiertelijä :).. mutta napakymppi ostos sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti löydät omat peilisi, mutta se kyllä vaatii ahkeraa kirppistelyä. Minä olen sen verran koukussa kirppiksiin että monta kertaa viikossa niitä koluan, siis aina kun vain siihen on mahdollisuus! Välillä kotiin saa kantaa huimia aarteita, mutta useasti palaan tyhjin käsin.

      Poista
  7. Kyllä kyllä! Mulla tarttui yhdessä vaiheessa kans peilejä matkaan kirppiksiltä, kunnes puoliso oli sitä mieltä, että eiköhän jo riitä. Täytyisi tehdäkin peilipostaus joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tee ihmeessä postaus peileistäsi, olisi mukava nähdä sinun löytösi :) Minä voin ehkä ujuttaa kotiin vielä muutaman peilin ennen kuin saan ostokiellon ;)

      Poista
  8. Täydellistä. Minäkin haluan näitä lisää, vaikka istuvat kotiimme kuin sialle housut, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja nämä kyllä istuvat joka kotiin, kun vaan laittaa istumaan, niin kuin istuvat teillekin :) Sinun vanha peilisi on kaunis!

      Poista
  9. Täydellistä. Minäkin haluan näitä lisää, vaikka istuvat kotiimme kuin sialle housut, mutta...

    VastaaPoista