Sisällön tarjoaa Blogger.

OPERAATIO MULLANVAIHTO


Meillä on kolmekymmentä viherkasvia alakerrassa ja kahdeksan yläkerrassa. Vasta suoritetun laskutoimituksen jälkeen olen itsekin aika yllättynyt määrästä. Valtava armeija viherkasveja! Silti ei tunnu, että niitä olisi mitenkään likaa.

Ne alkoivat valloittamaan taloa heti muuton jälkeen, sillä täällä hirsitalossa niiden on hyvä hengittää ja elää. Poikkeuksena talven pimeimmät ajat, jolloin valitettavasti menetimme muutamia yksilöitä. Tulimme taloon noin puolitoista vuotta sitten ja kuten viherkasvien määrästä voitte päätellä, meillä vihertää kovin joka puolella.


Sitten koitti aika, jota salaa pelkäsin. Mullanvaihdon aika. Aikaisempaa mullanvaihto kokemusta minulta ei juurikaan löydy, olinhan elänyt elämääni ennen Rautatieläistaloa hyvin epäonnistuneiden vihreiden yritysten kanssa. Nyt minulla on kolmekymmentäkahdeksan viherkasvia, joista noin puoleen olisi aika vaihtaa uudet mullat. Voi apua.

Oikea aika viherkasvien mullanvaihtoon on helmi-maaliskuussa, joka on aikaisemmin kuin kukkivien kasvien. Pitkitin ja pitkitin tätä operaatiota, kunnes viime perjantaina rohkaistuin ja otin käsittelyyn alakerran viherkasvit. En kuitenkaan vaihtanut multia läheskään kaikkiin alakerran kasveihin, sillä yllättävän monta viherkasvia olen hankkinut vasta lähiaikoina. Kevät nimittäin sai aikaan valtavan vihreän kaipuun, jonka seurauksena yksi jos toinenkin viherkasvi kotiutui taloon.


Olen kova sotkemaan multaa ympäriinsä, joten päätin panostaa kerrankin ympäristön hyvään suojaukseen. Lehdillä verhoillun keittiön pyöreän pöydän ääressä toteutin monituntisen operaationi ja kiitin itseäni jälkeenpäin myös lattian ja maton hyvästä suojauksesta.

Suurien viherkasvien mullanvaihto on hankalaa, joten olohuoneen kakluunin edessä majaileva talomme suurin viherkasvi ja keittiön jukkapalmu saivat vain pienen pintakäsittelyn. Kaavin vanhaa pintamultaa pois ja lisäsin tilalle uutta ravinteikasta multaa. Ensi keväänä ne taitavat saada koko hoidon, siihen asti pärjätään tällä osittaisella mullanvaihdolla. Näiden rönsyilevien peikonlehtien kanssa oli myös omat haasteensa, joista selvisin alun epätoivon jälkeen kuitenkin ylättävän hyvin.

  
Parhaaksi apurikseni mullanvaihdossa osoittautui vanha iso lusikka. Ilman sitä olisin saanut aikaan valtavan paljon enemmän sotkua. Vanhan huonon mullan karistelu juuristosta suoraan roskapussiin auttoi myös pitämään työtilan suhteellisen siistinä. 


Alakerran viherkasvien mullat on vaihdettu, vielä on edessä sama juttu yläkerran asukkaille. Vielä on maaliskuuta jäljellä, joten hyvinhän tässä ehtii! Näin kasvukauden alkaessa kasvien tulisi juurtua hyvin uuteen multaan, joten peukut pystyyn kaikille uuden mullan saaneille.

20 kommenttia

  1. Minä tuon urakan suoritin jo viimeviikolla....ei sentään noin monelle yksilölle, mutta paljon on meilläkin....olen aina tykännyt kukista..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, viherkasveilla ja kukilla saa mielestäni tuotua kotiin kodikkuutta ja kauneutta. Minäkin rakastan kasveja!

      Poista
  2. Yleensä kasvit innostuu uudesta mullasta niin, että huomaat kaiken todella olleen vaivanarvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon niin, tässä odottelen mullanvaihdon tuloksia, ei ainakaan yksikään viherkasvi kuukahtanut ja ottanut nokkiinsa ;)

      Poista
  3. Minä olen myös lykännyt tätä hommaa vielä, kun tuntuu ettei tiedä mistä aloittaisi. En ole koskaan laskenut mutta onhan noita vihertäjiä kertynyt aikamoinen määrä. Onneksi kaikkiin ei tarvitse joka vuosi vaihtaa multaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, asioiden lykkääminen eteenpäin on tuttua kun kyseessä on joku ei niin mieluinen tehtävä! Mutta kun viimein tähän ryhdyin, niin mukavaa hommaahan se olikin :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Miten näitä viherkasveja onkin kertynyt näin paljon ;) no mutta kun rakastan kaikkea vihreää...

      Poista
  5. Siinä on kyllä työnsarkaa, itse kirosin ja sotkin jo muutaman kasvin kanssa. Onneksi kasveista huomaa, että niille operaatio tekee hyvää, muuten voisi mullanvaihto "unohtua" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikonlehtien kanssa oli ehdottomasti työläintä, kun ovat niin rönsyileviä kasveja. Onneksi tähän ei tarvitse joka vuosi ryhtyä kaikkien osalta. Nyt odottelen milloin kasvit piristyvät kunnolla, kevät tuo valoa taloon, siinä piristyy niin kasvit kuin talon ihmisetkin :)

      Poista
  6. Huikea määrä kasveja. Minä tyydyin tänä vuonna vain lisäämään multaa. Sun peikonlehti näyttää peikonlehdeltä toisin kuin minun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä minun peikonlehdet (3 kpl) ovat vielä aika pieniä, ihmiselämään verrattuna ehkä teini-iässä ;) Saapi nähdä mitä näistä tulee ja jos liiaksi kasvavat, silloin taitaa olla aika reilusti harventaa rönsyjä, jos muka ikinä raaskin :)

      Poista
  7. Meillä on kolme ja silti se tuntuu niiin ylitsepääsemättömältä hommalta :D Ostin kyllä tänään jo jopa mullan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä! Kolmeen mullanvaihto menee nopeasti. Suosittelen panostamaan hyvään viiniin mullanvaihdon yhteydessä, jolloin asiat yleensä ovat vähemmän ylitsepääsemättömiä ;)

      Poista
  8. Aikamoinen urakka sulla. Itse taisin laistaa viime keväänä multien vaihdosta ja sen kyllä huomaa. Eli kiitos muistutuksesta. Blogisi löysin vasta hiljattain ja teillä on aivan ihanan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa blogiini. Mukavaa että pidät näkemästäsi :)

      Poista
  9. Meillä on parikymmentä viherkasvia ruukuissa ympäri taloa. Kasvit voivat hyvin, kasvavat ja kukoistavat. Osa niistä on jopa 30 vuoden takaa. Vaihdan niille mullan ainoastaan silloin kun ne ovat kasvaneet ruukustaan ulos, siis silloin kun pitää vaihtaa isompaan ruukkuun. Olen todennut, että mullan vaihto on täysin turhaa hommaa. En oikein ymmärrä miksi sitä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpäs teillä viherkasvit tosiaankin viihtyvät ja elävät pitkän iän, ei voi muuta kuin nostaa hattua :) Minä näin aloittelevana viherpeukalona vasta totuttelen ja opettelen omaa tapaa hoitaa meidän yksilöitä. Joka vuosi en ajatellut tähän hommaan ryhtyä näin isosti. Kiitos kommentistasi, se piristi!

      Poista
  10. Aika urakka, mutta hyvältä näyttää! Itse unohdin remontoidessa ainoan viherkasvimme lämmittämättömään huoneeseen ja sinnehän se sitten nääkähti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, no mutta onneksi kevät on hyvä aika hankkia uusia viherkasveja :)

      Poista