tiistai 7. kesäkuuta 2016

NARUPURKKI JA PIRULLINEN NAULAKKO

Anoppilassa tehdään muuttoa ja tavaroita on karsittu oikein tosissaan ja rankalla kädellä. Tästä syystä meille on eksynyt muutama oikein mieluinen asia. Aarteiksi näitä voi kutsua.


Narupurkki on aarre numero yksi. Tämä on Karhulan 8 litran vihertävä lasipurkki, jota kansankielellä kutsutaan narupurkiksi. Näiden vanhojen lasipurkkien hinnat ovat kirpputoreilla kivunneet mielestäni hurjan korkeiksi, joten tällaisen esineen saaminen kotiin on suuri ilo.


Mikäli olen oikein ymmärtänyt, näitä narupurkkeja käytettiin aikoinaan ruuansäilömiseen. Voipaperi tai kangas sidottiin purkin suulle narun avulla, joka pysyi paikoillaan ulospäin taittuvan lasireunan vuoksi. On tämä ihana esine ja pieni pala historiaa.

Olohuoneen seinähylly on pyhitetty kaikelle kauniille. Se pitää sisällään kirpputoreilta kotiin kannettuja lasiesineitä, astioita ja maljakoita sekä muutamia lahjaksi saatuja Arabian astioita. Kaikki ovat yhtä rakkaita. Vanha narupurkki on mieluinen lisä lasiaarteiden joukkoon.



Toinen meille hyvin tarpeellinen aarre on vanha pirunpää-naulakko. Tässä on pientä kunnostuksen tarvetta, sillä pirunpääkoukut ovat osittain kovin ruosteessa. Katsotaan mitä taikoja voisin tehdä niiden hyväksi. Maalipinta on hieman sutaisten tehty, joten maalaushommiakin on edessä.


Maaliksi valikoin luultavasti jonkun jo kotoa löytyvän maalin, niitä on nimittäin jemmassa jonkin verran. Tähän riittää hyvin maalipurkin loput, joita säästän tällaisia pieniä maalaustöitä varten. Kaapista löytyy ainakin oranssia, sinistä, vihreää eri sävyissä, mustaa, valkoista ja marjapuuron punaista. Vai pitäisikö kuitenkin jättää naulakko ruskean väriseksi, yhtenäiseksi huoneen muiden ruskeiden huonekalujen kanssa?


Naulakko tulee tähän tapetoidulle makuuhuoneen seinälle, jota vasten ruskean värinen naulakko kyllä näyttää kauniille. Naulakon olemassaoloon totuimme yläkerran makuuhuoneessa, jossa koimme sen hyvin tarpeelliseksi. Se on oiva paikka ripustaa käyttövaatteet, jotka muuten lojuisivat ympäri huonetta. Olemme ruuvailleet muutamia vaatekoukkuja oveen, mutta naulakko on silti mukava lisä.

Näiden aarteiden myötä toivotan kaikille kaunista tiistaita ja kaikille lomalaisille ihania lomapäiviä!

25 kommenttia:

  1. Ihania aarteita, noista molemmat kotiuttaisin enemmän kuin mielelläni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olen tosi iloinen että nämä päätyivät meille!

      Poista
  2. Tuollaisia esineitä on ilo saada. Kiva, että päätyivät teidän kotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, näitä narupurkkien hintoja olen seuraillut ja toivonut että joku edullinen tulisi joskus vastaa. Sainkin omani ihan ilmaiseksi. Kiitos anoppi!

      Poista
  3. Kivat aarteet, varsinkin tuo purkki! Tänään juuri postailin yhdestä liinavaatekaapista joka luultavasti tämän sinun blogisi innoittamana kannettiin meidän makkariin varastosta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä on ihanat! Kävin juuri lukemassa ja kommentoimassa blogissasi. Ihana liinavaatekaappi ja peikonlehti sen päällä. Ne toimii niin hyvin yhdessä! On ilo innoittaa muitakin liinavaatekaappeihin, ne ovat upeita huonekaluja <3

      Poista
  4. Vanhat lasitölkit on ihania! Ja olen huomannut saman että hinnat ovat pilvissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti hinnat ovat niin kovia. Minulla on periaate että yritän löytää vanhoja huonekaluja ja esineitä mahdollisimman edullisesti, joten en ole pystynyt kotiuttamaan yhtään narupurkkia meille. Usein löytyisi vaikka mitä ihania lasiesineitä, mutta suosiolla vain ihailen niitä kirpparilla.

      Poista
  5. Oi kuinka ihanaa; tunnearvoa vielä kaupan päälle <3 Kaunista teillä taas; kuten aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla <3 Lahjaksi saadut vanhat esineet ja astiat ovat erittäin rakkaita, kuin myös kirpputoreilta löydetyt, joiden löytämiseen on käytetty paljon aikaa.

      Poista
  6. Ihana aarre tuo naurupurkki! Iltsellänikin niitä on muutama. Kirpparilta ostettuja...ennen hinnanousua.::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä on aarre! Sinä ehdit ennen hinnannousua, loistava juttu :) Välillä harmittaa ettei aikaisemmin tullut hankittua monia asioita, joiden hinnat on nyt pilvissä. Toisaalta ei minulla ennen ollut tällaista iso taloa vaan pieni vuokra-asunto, joten eipä sinne paljon mahtunut. Onneksi vielä välillä tekee edullisia löytöjä, joskin aika harvoin.

      Poista
  7. Siis ihan super toi lasipurkki! Niiden hinnat kirppiksillä on nykyisin aivan naurettavia... Ja tää sun ihana blogi on herättänyt mussa halun tapetoida seiniä värikkäillä kukkatapeteilla! Ei vaan oikein sovi tähän -98 rakennettuun elementtitaloon... Tulee kallis tapetointi-innostus, jos täytyy ostaa uusi talo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja voihan kukkatapetit :D Se on tarttuva innostus, ihana kuulla että pidät meidän tapettivalinnoista <3 Itsekin haluaisin paljon lisää tapettia ja ehkä joku päivä saankin. Rempparahastoon on vaan kerrytettävä paljon säästöjä sitä ennen. Näin kesäisin tuntuu kuin kukkiva ja vihreä luonto olisi sisällä asti, nämä tapetit sen tekevät!

      Poista
  8. Ihanaa, että upea narupurkki on löytänyt uuden kodin! Todella kaunis kokonaisuus tuo hylly, tapetti ja lipasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se otettiin ilolla vastaan! Pidän itsekin kovin tästä kokonaisuudesta, jonka osat on löydetty eri kaupungeista. Seinähylly on ilmeisesti kuulunut 50-luvun hyllyn yläosaksi, minä bongasin sen ilman alaosaa ja hienosti toimii seinähyllynäkin :)

      Poista
  9. Narupurkki on tosi kaunis. Aikoinaan kun äitini kuoli, tyhjensimme talon tavaroista, koska se meni myyntiin. Kellarissa oli noita purkkeja useita, minä pöllö en tajunnut niiden päälle mitään. No nyt tajuan, mutta myöhäistä on :) :)
    Laitoin lukulistalleni blogisi, voit myös piipahtaa minunkin blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, usein käy niin että kiireessä ja surun keskellä menee asioita ohitse ja ne saattavat harmittaa myöhemmin. Mutta onneksi maailmassa vielä paljo purkkeja, jotka odottavat ottajaansa :) Mukavaa että liityit lukijakseni, tulen piipahtamaan blogissasi pian!

      Poista
  10. Lapsuuskodissani oli valkoiseksi maalattu pirullinen naulakko. Nykyisin se on mökillä. Sinuna en pitäisi kiirettä naulakon maalaamisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tästä naulakosta ja erityisesti pirunpää-koukuista! Naulakko on petsattu ruskeaksi ja petsi on lakattu maalin päälle, joten sen nykyinen pinta ei miellytä silmääni. Mutta ruskeasta väristä pidän, saa nähdä minkäväriseksi se tulee!

      Poista
  11. Teillä on aina kaikkea niin ihanaa :) Kaunis narupurkki. Ja naulakko tietysti myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa että tykkäät meidän tavaroista! Niitä hipsii pikkuhiljaa taloon, joka vielä puolitoista vuotta sitten ammotti tyhjyyttään :)

      Poista
  12. Narupurkki puuttuu täältä huushollista, jospa se vastaan vielä joku päivä jossain kirpparilla tulee (kohtuuhinnalla). Olen entisöinyt yhden tuon tapaisen naulakon: http://syvalta.blogspot.fi/2014/11/kirppisnaulakko-uuteen-uskoon.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, kävin heti kurkkaamassa kunnostamasi naulakon ja siitä tuli aivan ihana <3 Sama juttu minulla edessä, hiontaa ja maalausta, kunhan vain osaisin päättää värin...

      Poista
  13. Mielenkiintoinen purkki! Ja kaunis! Mä tunnen todella huonosti astioiden historiaa, mutta olen välillä kirpparilla käydessäni ihmetellyt lasipurkkien hintoja. Tuntuu, että jos tavallisen näköisessä hillopurkissa lukee Riihimäen lasi, se maksaa varmasti ihan valtavasti!

    VastaaPoista