perjantai 10. kesäkuuta 2016

OVIAUKON HYLLY JA MUN MAHA

Torstai toi tullessaan pientä nikkarointia ja jälleen kohteena oli ruokahuone. Mainitsin jo aikaisemmin kuinka kunnostamani kaappi aiheutti huoneessa muutosten ketjureaktion, joka jatkuu siis edelleenkin.



Vaalea olohuoneeseen johtava seinä oli kovin tyhjä ja paljas, vaikka sininen kaappi peittikin kauniisti osan siitä. Mietin nopeita ja halpoja keinoja seinän piristämiseksi ja ensimmäisenä mieleeni tuli oviaukon päälle kiinnitettävä hylly. Meillä on olohuoneen puolella koko seinän levyinen pitkä hylly, josta ajatus varmaankin alunperin lähti. Ruokahuoneeseen riitti oviaukon levyinen hylly, jonka materiaalikustannukset olivat mitättömät ja toteutus helppoa ja nopeaa.


Liimapuulevystä sekä kahdesta hyllynkannattimesta syntyi hyvin nopeasti valmis oviaukon hylly. Maalasin sen kotoa löytyneellä sinisellä kalustemaalilla, jota aikoinaan käytin keittiön vanhan senkin vetolaatikoissa. Maalia oli juuri tämän hyllyn verran jäljellä. Asettelin hyllyn päälle uusia ja vanhoja esineitä ja astioita, viherkasveja unohtamatta. Siitä tuli mielestäni kaunis kokonaisuus. 



Viherkasveista ehdottomasti parhaiten kotonamme viihtyvät peikonlehti ja kultaköynnös. Viime talvi oli melkoinen tappajatalvi niin ulkona kuin sisälläkin, me menetimme tuolloin monta viherkasvia, mutta emme yhtään edellä mainittuja. Peikonlehti valloitti jo aikaisemmin kaapin päällisen ja kultaköynnös koristaa nyt uutta hyllyä. Mieheni naputteli pieniä nauloja seinään ja johdatti kultaköynnöksen kulkemaan eri suuntiin. Tuolla katonrajassa se saa rauhassa kasvaa ja levittäytyä ympäriinsä.


Lopuksi vilautan teille minkä kokoisen mahan kanssa teen projektejani. Ihan jokaisesta pienestä välistä en enää mahdu kulkemaan, kiipeäminen korkeille tikkaille ja painavien asioiden nostelu on pitänyt jättää vähemmälle, mutta muuten homma kuin homma hoituu. Laskettu aika on vasta marraskuussa, joten vielä ehdin jos jonkilaisia projekteja toteuttamaan. Mielessä onkin jo monta uutta ja mieluista juttua.


19 kommenttia:

  1. Hylly ja sen päällä olevat aarteet näyttävät niin sieviltä ja tuovat tosiaan sitä jotakin valkeaa seinää vasten.
    Erittäin sievältä näyttää myös tuleva äiti söpön masunsa kanssa ❤
    Mieki olen syntynyt marraskuussa, muistan kun kouluaikana olin aina luokan nuorimmasta päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla :) Pienellä vaivalla sai kivan muutoksen aikaiseksi. Tykkään kovasti hyllystä. Ja myös mahasta ;)

      Marraskuuta odotellessa...

      Poista
  2. Teillä on varmasti huonekorkeutta hyvin, kun hyllyn pystyi laittamaan ovi aukon ylle. Meillä on valitettavasti liian matalaa :( :(
    Tosi kaunis asetelma hyllyssä. Mullakin on tollanen ruskea vuoka, se on äitini peruja.Se on mulla aivan käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on huonekorkeutta alakerrassa kolme metriä, joten tuolla ylhäällä operoidessa täytyy olla isot tikkaat apuna.

      Minä olen pohtinut raaskinko ottaa vuokaa käyttöön, kirpputorilta sen halvalla löysin ja ihan uudenveroisena. Ainakin vielä pidän sitä aarteena hyllynpäällä.

      Poista
  3. Kiva hylly, ja kaunis tuo väri siinä! Mahan kanssa on tosiaan omat haasteensa kun puuhastelee, itse muistan että vaikeimmasta päästä on tainut olla sokkelin rappaus pari kuukautta ennen laskettua, ei meinannut enää millään taipua sinne maanrajaan kaksikerroin :-D Tsemppiä odotukseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella miltä tuntui rapata sokkelia viimeisillään raskaana, olet sinä tehokas nainen silloinkin :)

      Poista
    2. On ollut vähän pakko, kun siinä tilassa on tullut vietettyä yhteensä useampi vuosi elämästä :-D

      Poista
  4. Onpa kiva idea. Meilläkin on korkeat huoneet ja tajusin vasta nyt että kaikki ovien päälliset on ihan käyttämättä. Mä oon vielä niin keskittynyt tähän katsekorkeudelle :)

    Ihana maha siellä vilahti myös :) Voikaa hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait pienen inspiraation meiltä :) Oviaukon päälle saa kivasti tavaraa esille, varsinkin aarteita joita ei joka päivä käytetä.

      Täällä voidaan hyvin ja maha senkun vain kasvaa! Minusta tulee aika valtava marraskuuhun mennessä :)

      Poista
  5. Ihana masu♥
    Minulla tuo kultaköynnös teki tepposet täällä uudessa kodissa...oli kavanut seinään kiinni, kun otin sen irti lähti seinästä maalikin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤

      Vai oli se kultaköynnös ottanut niin kovin seinään kiinni. Katsotaan miten meidän käy, tavoitteena on että se saa kasvaa rauhassa seinää pitkin, eikä sitä heti irroiteta. Voi olla että on sitten seinässä kovin kiinni...

      Poista
  6. Kiva toi hylly oven päällä, olen joskus miettinyt sitä itsekkin, mutta jäänyt sitten.
    Osallistu kastehelmi tarjoilu lautasen arvontaan mun blogissa.
    Onnellista odotus aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin tykkään kovin hyllystä! Täytyypi poiketa blogiisi :)

      Poista
  7. Tulipa kiva hylly! Suloinen vatsa.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, kiitos :) Masu kasvaa hyvää vauhtia ja marraskuuta odotellaan innolla!

      Poista
  9. Tosi kiva hylly ja asetelmat! Tuollaista kulhoa olen katsellut kirpparilla useamman kerran. Ensin se näytti minusta järisyttävän rumalta, mutta nykyään olen alkanut tiirata sitä sillä silmällä, niin se mieli muuttuu ;) Kultaköynnös on kyllä kestävä. Minä olen niitä pikkuhiljaa lisäillyt ja välillä unohtanutkin jonkun poloisen olemassaolon ja sitä myötä kastelun, mutta niin ovat roikkolehtisetkin heränneet aina henkiin takaisin.

    Hieno masu :) Täällä odotellaan myös marraskuun alkuista. Perheestä löytyykin on jo itseni lisäksi skorpioneja itseni ja kuopuksen muodossa, huhheijaa :D

    VastaaPoista
  10. Yritä saada tuo masuprojekti valmiiksi 3. marraskuuta. Minä olen sen päivän skorpioni.

    VastaaPoista