Sisällön tarjoaa Blogger.

ARVONNAN VOITTAJA + AVARAMPI OLOHUONE



Seinävaatteen arvonta päättyi sunnuntaina ja voittaja on löytynyt. 

Mustavalkoinen seinävaate lähtee pian postitse Kristiinalle. Pyysin arvontaan osallistuvia kertomaan minne he sijoittaisivat seinävaatteen kotonansa. Näitä kommentteja oli oikein mukava lukea, vaikka ne eivät vaikuttaneet voittajan valintaan mitenkään. Ihan arvalla mentiin. Toivottavasti seinävaate löytää kivan paikan Kristiinan kotona.

Arvontaan osallistujien määrä yllätti minut positiivisesti ja tästä syystä lupaan teille toisenkin arvonnan kevään/kesän aikana. Minulla olisi nimittäin muutama ylimääräinen täkänä vielä varastossa. Palataan siihen sitten myöhemmin.




Esittelin teille jonkin aikaa sitten olohuoneen uuden remontoidun ilmeen. Tällöin olohuone oli valmiina nimiäisjuhlia varten ja näytti hieman erilaiselta kuin nyt. Nautin suunnattomasti siitä miten paljon avarampi huone on aikaisempaan verrattuna. sillä huonekaluja karsittiin remontin yhteydessä isolla kädellä. Huonekalujen järjestys on tällä hetkellä toimivampi ja ilme selkeä. Enää ei ahdista tavaran paljous, sillä enempää en pysty, enkä edes halua karsia. Seinät ovat edelleenkin yhtä upeat kauniin koristelistoituksen myötä ja tulevat paremmin esille selkeässä ympäristössä.



Olohuoneemme on suorakaiteen muotoinen läpikulkutila, josta on kulku eteiseen, ruokailu- ja makuuhuoneeseen. Suuri sohvamme määrittelee hyvin pitkälle olohuoneen järjestyksen, se kun ei mahdu kovin moneen kohtaan. Olohuoneessa ei ole mitään ylimääräistä, vain tarvittava. Kaksi nojatuolia, sohva, sohvapöytä, tv-taso ja telkkari. Tilaa jää vauvan kanssa lattialla touhuiluun yllinkyllin ja siivoaminen on nopeampaa ja helpompaa kuin aikaisemmin. Tämä on iso plussa.








Tv-tason paikka onkin esittelemättä, se sijoitettiin sohvan vastakkaiselle seinälle. Saimme repiä listoja ja oviaukon reunoja pitkin kulkeneen pitkän antenninjohdon kokonaan pois, sillä antennipistoke löytyy nyt kätevästi tv-tason takaa. Pitkä teak senkki toimii edelleenkin loistavasti tv-tasona. Tämä senkki oli alunperin kirjahyllyn alakaapisto. Irroitimme 50-luvun kirjahyllystä yläosan hyllykön ja saimme näin aikaiseksi meille sopivan tv-tason. Kirjahyllynä se ei toiminut, sillä täällä yli kolmen metrin huonekorkeudessa se näytti jotenkin koomisen reppanalta, eikä telkkaria olisi ollut mahdollista sijoittaa hyllykköosan keskelle. 



Olohuoneen ja keittiön oviaukkoa reunustavat molemmin puolin vanhat senkit. Tämä on täysin uusi kuvakulma kotoamme, enpä ole aikaisemmin tätä hauskaa kuvakulmaa keksinyt.  Huoneiden valon määrän voi hienosti havaita tästä kuvasta. Ruokailuhuoneesta löytyy kaksi suurta ikkunaa ja valonmäärä on paljon suurempi kuin olohuoneessa. 

Lopuksi vielä onnittelut arvonnan voittajalle
 ja 
kaikille teille muille toivotan kivaa alkavaa arkea! 

10 kommenttia

  1. Kauniilta näyttää tämä teidän uudistunut olohuone! Mukavaa viikkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Ja niin kauniilta näyttää teidänkin maalatussa olohuoneessa, valitsit kivan sävyn seiniin.

      Poista
  2. Vastasin s postiisi :) Kiitos <3 mä olen uusi bloggaaja ja osallistuin ensimmäiseen arvontaan ja voitin.Esittelen kyllä blogissani kauniimpaakuinkoskaan.blogspot.fi paikan mihin seinävaatteen laitan..tääl ollaan nyt onnellisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. On kiva päästä näkemään minne seinävaate kotonasi ripustetaan :) Postitan sen sinulle tänään, joten saat sen jo tämän viikon aikana! Kaikkea hyvää uudelle blogillesi :)

      Poista
  3. Todella upealta näyttää, kaunista ja seesteistä. Tuolla varmasti viihtyy <3

    VastaaPoista
  4. Kysäisempä noista koristelistoista, ollaan sellaisia mietitty tänne meidän olkkariin. Oletteko miten laittaneet ne kiinni? Oliko helppoa? Listoituts tekee kyllä ihmeitä, tila on ihan hurjan kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, listoituksella saa seiniin aivan eri ilmeen eli suosittelen ehdottomasti jos listoitusta olette miettineet. Kiinnitykseen käytimme viimeistelynaulainta, ensin ajattelimme liimata listat seinään, mutta se ei toiminut alkuunkaan. Koristelistoitus vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä, sillä aikaa saa siihen menemään paljon. Mutta lopputulos kannattaa kyllä! Maalasimme listat pitkinä ennen oikeisiin mittoihin pätkimistä ja viimeistelymaalasin vielä naulauksen jälkeen jäljet piiloon.

      Poista