Sisällön tarjoaa Blogger.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kilpailu. Näytä kaikki tekstit

ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ


Täällä on ollut kovin hiljaista. Kotona ei ole tapahtunut mitään uutta, elämä soljuu eteenpäin odottaen ensi viikkoa. Silloin tapahtuu ja paljon. Ei kuitenkaan kotona vaan kodin ulkopuolella. Elämän suuntaa mahdollisesti muuttavia isoja asioita ja vähän pienempiä, blogini kautta eteeni tulleita juttuja. Kun kaikki nämä kasataan samalle viikolle, voin todeta odottavan ajan olevan välillä todella pitkä.


 

Jos nyt jätetään ne isoimmat asiat vielä pimentoon ja keskitytään blogin kautta eteeni tulleisiin ihaniin mahdollisuuksiin. 

Ensimmäisenä muistutan Styleroomin Suomen inspiroivin koti -äänestyksestä, joka on käynnissä vielä torstaihin asti. Finaalissa on meidän kotimme lisäksi neljä kiehtovaa ja erilaista kotia. Se että kotimme valittiin finaaliin, on jo voitto itsessään. Suuri kiitos siitä. 

Äänestämään ja tutustumaan finalisteihin pääset tästä (klik). Äänestäminen kannattaa, sillä äänestäjien kesken arvotaan sisustuspalkintoja 1000 euron arvosta! En ole vielä antanut omaa ääntäni, joten olkoon tämä muistutus myös minulle. Pääsiäinen tarjoaa minulle hyvin aikaa tutustua kilpasiskojeni koteihin ja käydä antamassa ääneni. Inspiroivin koti voittakoon! 


Ensi viikonloppuna minä pakkaan kirppistavarani ja matkaan kohti Tamperetta. Koko viikonloppu on täynnä mukavaa tekemistä, joka alkaa bloggaajien tapaamisella lauantaina hyvän ruuan ja tutustumisen merkeissä. Minä en tunne ketään, sillä olen aika uusi näissä piireissä. Blogiani olen kirjoittanut kuusi kuukautta, joten olin todella iloisesti yllättynyt tästä mahdollisuudesta. Viikonlopun jälkeen voin varmaankin sanoa tuntevani jo aika monta ihanaa bloggaajaa. 


Viikonloppu huipentuu sunnuntaina  3.4 Mansen blogikirppikseen. Tapahtuma järjestetään klo 11-14 Finlaysonin alueella (Vooninki, Väinö Linnan aukio 13). Mukana 20 bloggaajaa ja 5 desingyritystä. 150 ensimmäistä saa mahtavan ilmaisen goodie bagin. Tule ihmeessä paikanpäälle katsastamaan bloggaajien aarteet. Minun pöydästäni löytyy hyvin värikäs retrohenkinen kattaus, tästä (klik) näet tarkemmin osan pöytäni aarteista. Varaathan käteistä ja hyvää mieltä mukaasi. 



Jäämme nyt odottamaan ensi viikkoa ja nauttimaan pääsiäisen tarjoamista vapaapäivistä. Aurinko valloitti talon tänään, joten näillä keväisillä kuvilla haluan toivottaa kaikille leppoisaa pääsiäisen jatkoa!

MEILLÄKÖ SUOMEN INSPIROIVIN KOTI?



Minuun otettiin yhteyttä Styleroomista erittäin mukavissa merkeissä. Meidän kotimme on valittu Styleroomin tiimin ja A-lehtien markkinoinnin toimesta Suomen inspiroivin koti - äänestykseen, jossa viisi erilaista ja inspiroivaa kotia kisaavat tuosta tittelistä.



Finaalistit edustavat kukin omaa tyyliään ja kisaan onkin valittu hyvin erilaisia koteja. Rautatieläistalon erottaa raadin mielestä muista kodeista rohkeiden värien käyttö sisustuksessa.



Muut kisassa mukana olevat neljä upeaa ja erilaisen tyylin omavaa kotia ovat paikkansa kisassa ansainneet ja varmasti jakaneet valtavasti inspiraatiota meille muille. Aika kovassa kisassa ollaan mukana ja toivottavasti koette Rautatieläistalon ansaitsevan tämän kunnian. Jospa olette pieniä inspiraation poikasia napanneet mukanne meillä vieraillessanne, ainakin koko sydämestäni toivon niin.




Äänestää voit 31.3 asti ja tässä kisassa äänestäminen todellakin kannattaa. Äänestäjien kesken nimittäin arvotaan mukavia sisustuspalkintoja, joiden yhteisarvo on noin 1000 euroa. Inspiroivin koti voittakoon, minulle riittää jo tämä suuri kunnia olla finalistien joukossa. 
 



Suomen inspiroivin koti - äänestyksen finaalisteihin pääset tutustumaan tästä (klik). Mikäli koet, että kotimme ansaitsee tämän tittelin, käythän ihmeessä äänestämässä meitä. 

Onnea kaikille finalisteille toivottaa Rautatieläistalon väki <3

KIRPPISLÖYDÖT RAUMALTA JA MUISTUTUS ARVONNASTA


Lauantain kirppis roud trip vei meidät koluamaan Rauman kirpputoreja. Ehdottomasti meille mieluisin ja esittelyn arvoinen kirpputori on SPR:n Puoti ja Wanhat Tawarat myymälä. Tämä on sokkeloinen myymälä kahdessa kerroksessa, mutta tuotteet olivat siististi esillä osastoittain. Henkilökunta osoittautui todella palvelualttiiksi ja ystävälliseksi, kiitos ihanille lasiosaston rouville. Meillä kävi mahtava tuuri kun osuttiin paikalle juuri tänä viikonloppuna sillä kaikki lasitavara oli puoleen hintaan. Nokka heti kohti vitriinejä, joista yleensä ei tule ostoksia tehtyä tuotteiden kovien hintojen takia. 


Vitriinistä mukaamme lähti tämä harmaa Tamara Aladinin lasikannu sekä kuusi juomalasia. Internetin ihmeellinen maailma kertoi kannun olevan Riihimäen lasin Pöytä-sarjaa, mutta juomalasit ovat vielä mysteeri. Pöytä-sarjan juomalasit kun löytämieni tietojen mukaan ovat paljon pienemmät ja malliltaan erilaiset. Kannu ja lasit ovat kuitenkin täysin samaa väriä, joten ehkä tämä mysteeri joku päivä selviää. Joka tapauksessa nämä olivat meille löytö!


Lopuksi pyydän sinua vastaamaan seuraavaan kysymykseen: onko sinulla tarvetta uudelle ovelle?  Mikäli vastasit kyllä, niin muista käydä äänestämässä mielestäsi Suomen kutsuvinta eteistä ällä. Styleroomin ja Jeld-Wenin järjestämässä kilpailussa äänestysaikaa on vielä tämä päivä. Äänestäjien kesken arvotaan 200 euron arvoiset Jeld-Wen-tuotteet kotiin kuljetettuna. 

Mikäli äänestit Rautatieläistaloa, me kiitämme ja kumarramme. Täällä jännätään nyt kuka saa kotiinsa uuden oven ja kenellä on Suomen kutsuvin eteinen. 

Leppoisaa sunnuntaita joka kotiin!

KUTSUVA ETEINEN - FINAALISSA OLLAAN

Osallistuin Styleroomin ja Jeld-Wenin yhteistyössä järjestämään eteiskisaan. Kilpailussa etsitään Suomen kutsuvinta eteistä joka toivottaa tervetulleeksi ja antaa kodin tyylistä ja sisustuksesta houkuttelevan ensivaikutelman. Sisustushaasteeseen osallistui 47 kutsuvaa eteistä ja finaaliin valittiin näistä neljä.

Rautatieläistalon eteinen on yksi näistä finalisteista! Käy ihmeessä kurkistamassa millaisia eteisiä finaaliin valittiin. Meidän tummanpuhuva eteinen erottuu finalistien joukosta hyvin ja mikäli tämä on mielestäsi Suomen kutsuvin eteinen niin äänestä ihmeessä. Äänestäjien kesken arvotaan 200 euron arvoiset Jeld-Wen-tuotteet kotiin kuljetettuna ja äänestysaikaa on 15.11.2015 asti. Finalisteihin tutustumaan pääset tästä.