Sisällön tarjoaa Blogger.

PARI PIENTÄ PROJEKTIA VALMIINA


Kerroin teille jo aikaisemmin vanhasta pirunpää-naulakosta ja aikeistani kunnostaa sen. Naulakko on nyt valmis ja jo kiinnitettynä makuuhuoneen seinään. Se sai kauniin huoneen värimaailmaan sopivan värin, siitä tuli herkullinen marjapuuron punainen.


Miten kunnostustyö sitten eteni.

Ensimmäisenä irroitimme pirunpää-koukut, jonka jälkeen oli edessä naulakon kevyt hionta. Koukut olivat ruosteessa, joten harjasimme ruosteet pois teräsharjalla ja viimeistelimme työn teräsvillalla. Tämän jälkeen spraymaalasimme koukut ja ruuvit hopean väriseksi. Kunnostustyöt tehtiin ulkona, joten ruuvasimme koukut pahviin kiinni, jotta ne saivat kuivua rauhassa ilman että tuuli olisi vienyt niitä mukanaan. Maalasin naulakon kahteen kertaan maalikaapista löytyneellä marjapuuron punaisella maalilla, joka onkin omasta mielestäni ihan nappivalinta uudeksi väriksi.


Täytyy todeta tähän väliin, että maali on ainakin kolme vuotta vanhaa, mutta iloiseksi yllätykseksi se oli vielä täysin käyttökuntoista. Kulutuksen kesto tuskin on enää mitään huippuluokkaa, mutta eipä se minua haittaa. Pysyy niin kauan hyvänä kun pysyy, tarvittaessa maalaan sitten uudestaan.


Samalla kun työstin naulakkoa, nappasin myös yläkerran vaatehuoneeseen hautautuneen puisen keltaisen jakkaran käsittelyyn. Ostimme nämä keltaiset jakkarat noin vuosi sitten Porista, yhteishintaan 14€. Ne olivat tämän päivän hintoihin verrattuna todella edulliset. 


Toinen keltainen jakkara on vilahdellut blogissa jo aikaisemmin ja saikin jäädä alkuperäiseen asuunsa iloisen keltaiseksi. Se on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin kaverinsa, jonka istuinosasta ja jaloista maali oli lohkeillut inhottavasti pois. Alunperin mietin jakkaran uudeksi väriksi basilikan vihreää, mutta maalasin sen kuitenkin samalla marjapuuron punaisella kuin naulakonkin.

Miten tämä ihana väri olikin päässyt unohtumaan kaapin perälle!



Naulakko ja jakkara ovat nyt syötävän ihania. Näiden kahden pienen projektin lopputulos miellyttää omaa silmää erittäin paljon. Jos haluat vielä kurkata miltä pirunpää-naulakko näytti ennen, niin klikkaa tästä.


Nyt toivottelen ihanaa loppuviikkoa kaikille ❤

P.s. Mitä minä nyt kunnostan? Uusien projektien etsintä on käynnissä. On niin mahtavaa kun voi ulkona touhuta näiden parissa, siitä tämä valtava maalaushimo varmaan johtuukin.

11 kommenttia

  1. Hieno lopputulos! Ihanan kesäinen makuuhuone. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla :) Tuo tapetti tekee huoneeseen ihanan kesäisen tunnelman, tykkään siitä paljon!

      Poista
  2. Naulakosta tuli hieno. Noi koukut ovat ihania. Tollanen jakkara sopii hyvin pikkupöydäksi, hyvin sopivat yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nämä jakkarat ovat hyvin monikäyttöisiä, toimivat istuimena, sivupöytänä, kukkatasona jne. Ja mikä parasta, eivät vie paljon tilaa jolloin ovat helppoja varastoida vaikka ei jokapäivä olisikaan käytössä.

      Poista
  3. Aivan ihanat projektit ja tuo punainen väri on aivan ihana tuohon huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, värivalinta meni ihan nappiin, tykkään kovin!

      Poista
  4. Voi mie tykkään kans näistä maalausprojekteista. Olen tuhertanut melkein joka ilta maalata jotakin. Tuo punainen sävy on kyllä tosi kaunis ❤
    Mistähän mullekki löytyis tuommonen naulakko, se on niin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama maalaushimo on vallannut meidät molemmat :) Yritän tässä kuumeisesti keksiä, että mitä sitä seuraavaksi maalaisi. Minulla oli jonkin aikaa täysi kyllästyminen, mutta nyt kesän tultua maalausprojektit löivät taas itsensä läpi.

      Sinä löydät aina ihania aarteita kirppareilta ja huutokaupoista, jospa naulakkokin tulee vastaan!

      Poista
  5. Teillä on kyllä mielettömän kiva koti. ❤ Saisiko tiedustella, mistä nuo teidän tapetit on peräisin? Meillä on vielä pari huonetta vailla tapettia ja mietin vaihtoehtoja ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla, kiitos ❤ Saapi tiedustella ja kerron mielelläni :) Alakerran tapetit ovat Boråstaperin mallistosta, makuuhuoneen tapetti on nimeltään Klöver. Yläkerran sininen kiurujen yö-tapetti on Pihgren & Ritolan.

      Poista
  6. Kaunis väri tuo punainen. Meillä on myös vanhan sohvapöydän pöytälevyn maalaus meneillään ja viimeinen maalikerros onkin jo maalattu. Lähipäivinä esittelen blogissa lopputuloksen.

    VastaaPoista