Sisällön tarjoaa Blogger.

PUNAINEN VALAISIN JA UUSIA YRITYKSIÄ


Yläkerran aulan työtaso on nyt kaikkien suosiossa. Pitkälle työtasolle muuttivat nopeasti sen valmistumisen jälkeen niin läppärit kuin työskentelijätkin. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja aula sai tärkeän ja hyödyllisen käyttötarkoituksensa. Nyt täällä vietetään paljon aikaa koko porukalla, mikä on hurja muutos aikaisemmasta. Ajasta ennen työtasoa, jolloin aulan läpi vain kuljettiin nopeasti molempiin makuuhuoneisiin. Olen enemmän kuin tyytyväinen. 




Punainen kattovalaisin on paikallansa ikkunan edessä. Sen punainen hehku houkutteli minut ostoksille Ikeaan, jossa sitä tovin ja toisenkin tuijottelin ennen ostopäätöstä. Ostaessani uusia tuotteita kotiin mietin ja harkitsen tarkkaan ovatko ne varmasti minulle mieluisia. Käytettynä ostetut tuotteet ovat nimittäin arvoasteikollani paljon korkeammalla kuin uudet suoraan kaupan hyllystä haetut. Näistä kierrätetyistä tavaroista tulee minulle usein todella rakkaita, sellaisia joista en haluaisi luopua, en ainakaan yhtä helposti kuin uutena ostetusta tavarasta. Sisäisen juupas-eipäs taistelun jälkeen päätin kuitenkin viedä tämän valaisimen kotiin, enkä kadu tätä päätöstä. Väriltään se täydentää kauniisti aulan punaisia tuoleja ja kirpputorilta löytynyttä pöytävalaisinta. Valaisin on hyvä ostos.

  
 

Kattovalaisin antaa kirkkaan valon, joka ylettyy melkein tason molempiin päihin asti. Pöytävalaisin täydentää kattovalaisimen antamaa valotehoa ja on helposti siirrettävissä sinne missä valoa eniten tarvitaan. Valaisimen myötä viimeinenkin palanen on loksahtanut paikallensa, se nimittäin viimeisteli hienosti kokonaisuuden. 


Löysi valaisimen myötä kotiin myös muutama uusi viherkasvikin. Minun on pakko myöntää, että olen tappanut tänä talvena jo aika monta kasvia. En tiedä mitä täällä talossa tapahtuu talvella, kun yksi kasvi toisensa jälkeen nuukahtaa ja lopulta kuolee. Se on kamalaa katsottavaa. Menetetyt tapaukset eivät todellakaan imartele aloittelevan viherpeukalon itsetuntoa. 


Koska olemme kuitenkin hyvää vauhtia matkalla kohti kevättä ja kesää, aikaa jolloin viherkasvit loistavat Rautatieläistalossa, uskalsin kotiuttaa näitä uusia yrityksiä. Röyhyvihvilä pääsi aulan seinähyllylle, jonka tiedän olevan haasteellinen paikka mille tahansa kasville. Aula on kovin hämärä paikka, mutta otan kuitenkin tämän riskin. Eikun peukut pystyyn kaikille uusille yrityksille! 


Nykyään näen kotona paljon punaista, mutta meidän tapauksessa se on hyvä asia! 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

14 kommenttia

  1. Tuo aula on edelleen niin upea! Lamppu sopii tosiaan hyvin paikoilleen .-)

    VastaaPoista
  2. Hieno kokonaisuus ja kaikinpuolin onnistunut alue. Koskaan ei voi olla valaisimia liikaa! ;) Ja ainahan ei ole pakko pitää kaikkia päällä yhtäaikaa. Minäkin haaveilen viherkasveista! Täytyy taas ostella kun pikkumies kasvaa niin ei tarvitse nostella kukkapurkkeja korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mima :) Tuo on niin totta, valaisimia ei voi koskaan olla liikaa. Kyllä sinullekin pian koittaa aika kun voit taas laittaa kodin vihertämään. Viherkasvit tuovat vaan niin paljon lisää sisustukseen <3

      Poista
  3. ihan piste iin päälle tuo valaisin ♥

    VastaaPoista
  4. Herranen aika millainen blogi sinulla on - olin aivan myyty. Miten ihana koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vau, sydämellisesti tervetuloa meille! Mukavaa että löysit tänne ja pidät näkemästäsi <3

      Poista
  5. terkkuja amandantuvalta :) löysin tänne Pepin blogin kautta..ihana talo teillä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!
      Hienoa että löysit tänne ja viihdyt meillä. Tervetuloa <3

      Poista
  6. Tuo seinän petrooli ja valaisimen punainen toimivat tosi hyvin yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vihreä ja punainen toimii hienosti yhdessä :) Mukavaa että pidät näkemästäsi!

      Poista
  7. Ihania väriyhdistelmiä. Ikean valaisin tuntuu aika ajattomalta - hyvä ominaisuus yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva :) Valaisin on ajaton ja tästä syystä hyvin monikäyttöinen.

      Poista