Sisällön tarjoaa Blogger.

MAKUUHUONEEMME - VANHOJA HUONEKALUJA JA UNELMIEN TAPETTI


Kevät saapuu kyllä, niin se onneksi joka vuosi tekee. Se on jo hitusen verran lähempänä kuin eilen. Aina kun näen valon tulvivan yläkerran huoneissa, minun on pakko valokuvata tämä ihme. Yläkerta kun on niin kovin pimeä, sillä ikkunoita neliöihin nähden on hyvin vähän. Ainoastaan neljä pientä ikkunaa antavat valoa kahteen makuuhuoneeseen ja valtavaan aulaan.

Makuuhuone sai eräänä päivänä tuiman valoannoksen, jota en jättänyt ikuistamatta. Talven keskellä tämä ihana valo on mieluisa vieras. Tervetuloa meille oikein suurina annoksina ja vaikka joka päivä.


Blogini alkutaipaleella tein lyhyen esittelyn makuuhuoneestamme. Nyt on aika tutustua tähän huoneeseen hieman tarkemmin. Kuten jo tiedättekin, kotimme huonekalut ovat pääosin käytettynä hankittuja, niin ovat myös sinisen makuuhuoneen kalusteet. Ne ovat löytöjä, joita olemme tehneet mieheni kanssa ympäri Suomea. Poikkeuksena on sänky, joka on kulkenut mukanani kohta jo kymmenen vuotta. Se alkaakin kyllä olla kohta tiensä päässä. 

Tämä huone on sisustettu täysin 50-60-luvun huonekaluilla, joita meillä rakastetaan kovin. Sirot, kauniit ja vanhat huonekalut sekä unelmieni sininen tapetti tekevät makuuhuoneesta rauhallisen ja seesteisen. 

Tämän huoneen todellinen väripilkku on oranssi ovi, joka sopii kauniisti Pihlgren & Ritolan valmistaman Kiurujen yö tapetin kaveriksi. Tämä tapetti on unelmieni tapetti, se kauan makuuhuoneeseen haaveilemani asia, joka toteutuessaan tässä talossa tuntui kuin olisin voittanut lotossa. 



Yöpöytänä ikkunan edessä on siro teak lipasto, jonka kaveriksi löytyivät kierrätyskeskuksesta vanhat sängynpäädyt. Ne ruuvattiin kiinni runkopatjasängyn runkoon ja näin sänky saatiin sopimaan kauniisti muuhun sisustukseen. Simpukka seinälamput tuovat mieleen mukavia kesäisiä kirpputorimuistoja, yhdeltä vanhaan navettaan päiväksi pystytetyltä kirpputorilta löysimme nämä hauskat lamput. Kesällä maamme on täynnä kiehtovia aarreaittoja, kun erilaisia kirpputoritempauksia ja -kierroksia järjestetään tiuhaan tahtiin. Odotan innolla tulevaa kesää ja näitä mahtavia kirpputoreja.



Nurkassa sängyn toisella puolella toisen yöpöydän virkaa ajaa 50-luvun sohvapöytä. Viistokaton matalimman kohdan alta löytyy pitkä matala taso ja sänkyä vastapäätä vanha liinavaatekaappi. Peili ja liinavaatekaappi täydentävät toisiansa ja kuuluvat yhteen, vaikka ovatkin löytyneet monen sadan kilometrin päästä toisistaan. 

Tapetin terälehdistä poimittu seinän sävy vaihtaa väriä hauskasti ulkoa tulevan valon mukaan. Marssin tapetinpalasen kanssa maalikauppaan ja päätin maalata seinät rohkeasti tapetin tummimman värin mukaan. Meillä nimittäin loppui remonttirahasto huonetta tapetoidessa kesken, joten osa seinistä jäi maalipinnalle. Ehkä kuitenkin teemme joku päivä tämän huoneen tapetoinnin loppuun, ehkä emme. Se jääköön nähtäväksi. 



Vanha naulakko on makuuhuoneen pelastus, ilman sitä käyttövaatteet eivät päätyisi näin siististi yhteen paikkaan. Villasukat pyörivät lattialla, kun joku uskalias on lähtenyt ilman niitä aamulla alakertaan. Aika hurjaa unohtaa villasukat yläkertaan näin keskellä talvea.


Makuuhuoneen rauhoittava tunnelma, mukava sänky ja pehmeät pussilakanat edesauttavat hyvää unta. Täällä viistokaton alla me aikuiset nukummekin oikein hyvin ja rauhallisesti. Ja se on lopulta se pääasia.

16 kommenttia

  1. Ihana tunnelma täällä! Kyllä varmasti nukuttaa hyvin, en yhtään ihmettele! tuo naulakko on muuten tosi ihana, minäkin itse asiassa tarvitsisin tuollaisen makuuhuoneeseen, miksiköhän en ole itse hoksannut??? Onneksi on tämä blogimaailma, josta löytyy ideoita! Ja tuo tapetti vaan on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anu! Naulakko on erittäin kätevä makuuhuonessa, suosittelen :) Se on kätevä myös kylpyhuoneessa, jossa meillä on myös naulakko työvaatteita jne varten. Kiva että sait täältä blogistani uuden idean!

      Poista
  2. Tapetti on kaunis! Mulla oli vuosia kummitellut mielessä keltainen kukot-tapetti ja kyllä se tosiaan oli mahtava fiilis, kun sen sai vihdoin todeksi! Enkä edelleenkään ole kyllästynyt, päinvastoin.
    Oon vähän kyllä kade tosta peilistä, meidänkin makkari huutaa uutta(vanhaa) peiliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, en usko että tähän tapettiin kyllästyn koskaan! Täytyykin tulla kurkkimaan kunnolla, että miltä ihana kukot tapetti teillä näyttää :)

      Peili on kyllä tosi mahtava löytö, hintaan 8€! Onneksi näitä on jonkin verran liikenteessä, josko sinunkin kohdallesi sattuisi :)

      Poista
  3. Tuo tapetti on kaunis, olen haveillut itsekin siitä mutta näillä näkymin ei ole tulossa. Loput seinät jotka ovat kunnostamatta joko maaltaan tai tapetoidaan jo hankituilla tapetilla. Punainen ovi sopii hyvin tapettiin ja naulakkoidean taidan kopsata meille. Josko sitten miehen vaatteet olisivat jotenkuten järjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on upea tapetti, ihan jokaisessa värissä! Mukavaa että sait täältä naulakko-idean, se on todella toimiva makuuhuoneessa. Meillä ainakin vaatteet löytävät sinne, siis pienen harjoittelun ja totuttelun jälkeen ;)

      Poista
  4. Tykkään! Meidän makkari on se tummempi versio tästä. Pitkkän arvoin sen ja tämän teillä olevan suhteen. Tyytyväinen kyllä olen siihen, ehkä joskus kesällä vaaleampi olisi romanttisempi. Minullakin ko. tapetti oli pitkällinen haave ja edelleen seinillä ei ole mitään, koska en meinaa raaskia rei'iättää sitä, vaikka hudin saisi kyllä meikattua piiloon ;)

    Naulakko on kätevä! Enpäs ole tajunnut tuota jippoa ottaa käyttöön, vaikka lastenhuoneessa on yksi vastaavantyyppinen hyllynä ja tavaroiden ripustuspaikkana (lapset ei vaihda vaatteita yläkerrassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se tummenpikin on uskomattoman kaunis <3 Voit uskoa että minullekin oli vaikeaa ruuvata lamput seinään, kun ajattelin että tapetti menee pilalle! Muista asioita seinille ei ole ilmestynyt juuri tuosta samasta syystä :)

      Poista
  5. Tuo Kiurujen yö -tapetti on todella kaunista. Ihanat värit teidän makuuhuoneessa!

    VastaaPoista
  6. Kiurujen yö on minunkin lempparitapetti. Jo edellisessä asunnossa minulla oli sitä seinällä ja siihen en näköjään kyllästy koskaan. Samaa ei voi sanoa monista muista tapeteista.
    Teidän makkari on kyllä tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Ja uskon että minäkään en tule tähän tapettiin kyllästymään, itse asiassa haluaisin tätä lisää meille, ainakin punaisena ja keltaisena. Ehkä joskus :)

      Poista
  7. Kiurujen yötä on ollut minullakin aikaisemmassa kodissani ja vielä sitä joskus on nykyisessäkin :) on se niin upea tapetti. Kertakaikkiaan kutsuva makkari teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Tapetti loi makuuhuoneeseen kyllä ihanan tunnelman.

      Poista
  8. Hienolta näyttää, tosin itse oon tykänny aina enemmän Ken kiuruista kaunein tapetista :) Ihanat nuo sängynpäädyt! Onpa kyllä uskaliasta tassutella vanhassa talossa ilman villasukkia, huhhuh, nyt siellä eletään vaarallisesti :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Molemmat tapetit ovat kauniita, minulle tämä Kiurujen yö on ollut aina ykkönen :) Meillä eletään niin vaarallisesti ;)

      Poista